Speltz Anti-Cables

Paul Speltz's simple red wire cables aim at eliminating the most common problems of typical speaker cables, including their high prices. That's the reason they are called "Anti-Cables".

The Anti-Cable wire is made of one solid piece of highly annealed, super long drawn, Continuously Cast Oxygen Free Copper. They look skinny because the insulation (dielectric material) is a very thin red coating instead of thick plastic insulation. According to Speltz it is the plastic dielectric material that is the most common source that give speaker cables their sonic signature. In the Anti-Cables, beyond the thin red coating, there is nothing but air.

So the essence of the Anti-Cables is that they have very little insulating material, are air tight, and not over priced. The firm's interconnects follow the same ideology.

I wasn't completely satisfied with the sound of Anti-Cable speaker cables. They sounded open, clear and bright but also slightly sharp and cold. The interconnects didn't seem to have this property. In fact they did their job very well.  All in all, Paul Speltz's cables seem to offer a good match with a system that benefits from a brighter sound.

I also tested Speltz's autoformers, ZeroBoxes, with a couple of tube amps, and changing the load impedance did improve the bass performance as expected. The soundstage and imaging got better too. Warmly recommended in right contexts.

In Finnish.

Eroja vai ei? Väliäkö vaiko eikö? Keskustelu kaapeleista käy aina vaan kuumana. Anti-kaapeleillaan Paul Speltz on puolesta ja vastaan.

Yhdysvalloissa pienimuotoista hifin oheistarvikeliiketoimintaa Judy-vaimoineen harjoittava Paul Speltz kuulee kaapelien väliset äänierot, mutta kyseenalaistaa osan kaapeleihin liittyvistä uskomuksista. Speltzin oma anti mieliä kuohuttavaan kaapelikysymykseen on Anti-Cables.

Speltzin mukaan kaiken kaapelipahan alku ja juuri sijaitsee eristeessä. Hän menee niin pitkälle, että vertaa useimpien audiokaapelien paksua, muovista valmistettua eristekerrosta kondensaattoriin, joka varastoi ja sitten vapauttaa energiaa – haitallisin seurauksin. Speltz ei ole ajatuksineen yksin. Luonnonmateriaaleja eristeenä hyödyntävät kaapelit ovat lisänneet rajusti suosiotaan parina viime vuonna.

Speltz on vakuuttunut myös siitä, että monisäikeisessä johdinnipussa syntyvät magneettiset ilmiöt aiheuttavat signaalin ’sumenemista’. Näin hänen mukaansa tapahtuu myös yhden kiinteän johtimen ratkaisuissa, vaikka ne olisivatkin eristettyjä, jos johtimet sijaitsevat lähekkäin saman kuoren sisällä.

Eniten Speltz on kuitenkin näreissään niinsanottujen high end -kaapelien hinnoittelusta. Hän ei näe mitään perusteltua syytä, miksi laadukkaasta audiokaapelista pitäisi maksaa satoja tai tuhansia euroja tai taaloja metriltä.

Näitä teesejä vasten tarkasteltuna on luontevaa, että Speltz markkinoi edullisia solid core -anti-kaapeleitaan, joiden eriste on olemattoman ohut, ja joissa plus- ja miinusjohtimet kuljettavat signaalia  toisistaan irrallaan. Kaapelien ohessa Speltz on erikoistunut autoformereihin, jotka mahdollistavat  vahvistimen ja kaiuttimien välisen sähköisen sovituksen kuormitusimpedanssia manipuloimalla.

Kuparia kierteellä

Speltzin Anti-Cable -kaiutinkaapelin muistuttaa muuntajissa käytettyä käämilankaa.  Ohueen punaiseen polyesteriin verhottu johdin on läpimitaltaan parimillistä happivapaata, pitkäkiteistä kuparia. Johtimen jäykkyyskerroin on keskivahvan rautalangan luokkaa, mikä aiheuttaa omat pikku hankaluutensa laitetelineiden tai -hyllyjen takana tapahtuville kytkentäpuuhille. Näin on varsinkin siksi, että jäykkiksiä tarvitaan kaksi per kanava. Lisäkankeutta aiheuttaa Speltzin suositus kietoa kaapelit löyhästi yhteen induktanssin minimoimiseksi.

Kaiutinkaapelia on saatavana sekä metritavarana, että puristamalla kiinnitetyin liittimin varustettuna. Perusvarustukseen kuuluvat haarukat kaapelien kaikissa päissä, mutta lisähintaan voi valita myös banaaniliittimet. Liittimettömän ja haarukkapäisen kaapelisetin hinta on sama. Kaksi ja puoli metrisen kaapelikvartetin saa omakseen noin sadalla taalalla.

Kaiutinkaapelien saaman innostuneen vastaanoton rohkaisemana Paul Speltz lisäsi tuotevalikoimaansa myös välijohdot, Anti-IC:t. Ne on konstruoitu kaiutinkaapeleita ohuemmasta, mutta muuten samanlaisesta materiaalista. Välijohtojen rakenne on mielenkiintoinen: toinen johtimista on muokattu spiraaliksi toisen ympärille. Välijohtoja saa sekä single end -versiona että balansoituna. Liitinvaihtoehdot ovat Neutrik ja Eichman Bullet. Neutrikin RCA-liittimillä varustetun version hinta on sadan taalan pintaan per metrinen stereopari.

Speltzin kaapeleita voi hankkia ainoastaan valmistajalta. Jälleenmyyntiverkostoa ei ole edes USA:ssa. Tämä ei ole kuitenkaan rajoittanut kaapelien ympärillä vellovaa suitsutusta, ”giant killer” -luonnehdintoineen. Valmistajan kotisivuilta on löydettävissä pitkä lista ”todistuksia”, joiden sanoma noudattaa samaa kaavaa: ”Laitoin kymmenen kertaa kalliimmat XXX:t heti myyntiin, kun kuulin mitä Anti-Cablesseilla on tarjottavana”. Tällaisten kommenttien todistusarvo omiin korviin verrattuna on kuitenkin pieni. Näin ne toimivat omassa setissäni:

Anti avoimuudessa: selkeän soinnin punainen lanka

Useimmissa todistajanlausunnoissa, joissa on otettu kantaa Speltzin kaapelien soinnillisiin ominaisuuksiin, mainitaan sanat avoimuus, selkeys ja kirkkaus. Näin minäkin sen koin, vaikka ero ei vakioletkuihini verrattuna ollut aivan tavaton. Sitä paitsi noita sinänsä myönteisiä ominaisuuksia ei ole saavutettu aivan ilmaiseksi. Pitempien kuuntelurupeamien jälkeen tuiki tuttujen levyjen soundimaailmoihin tuntui ilmaantuneen hiuksenhieno, hankalasti sanoiksi puettava mielikuva turhankin teräväpiirtoisesta toistosta. Toki on mahdollista, että skarppiuden illuusio olikin merkki armottomasta välityskyvystä, josta olin jäänyt paitsi asioita sievistelevine vakiokaapeleineni. Kokemuksiini lukuisista laatukaapeleista vedoten, epäilen kuitenkin, että näin olisi.

Anti-IC:t vaikuttivat tuon armottomuuden suhteen hieman miedommilta. Nekään eivät kuitenkaan  jättäneet kiveäkään kääntämättä musiikin matkassa. Kuulokesysteemin osasten väleihin kytkettyinäkin ne läpivalaisivat äänitteiden sisältöä tavalla, jossa ei ollut nokan koputtamista. Ero moninkertaisesti kalliimpiin verrokkeihin oli häviävän pieni, ellei kokonaan olematon.

Siitä huolimatta, että en ole varauksettoman innostunut Speltzin kaiutinkaapeleista, voisin hyvin suositella niitä vaativallekin asian harrastajalle oheiskalustoon, jonka sointi jättää toivomisen varaa äänen selkeyden suhteen. Jopa maineikkaiden status -touvien vaihtoehdoksi. Anti-IC välikaapeleita saattaisin pitää melkein löytönä.

Kuorma kuosiin

Speltzin autoformeri, jota on saatavana sekä sellaisenaan (450 $/pari) että koteloituna (950 $/pari), on käämitty samasta langasta kuin kaiutinkaapelitkin. Kokeilut suoritettiin koteloidulla versiolla, jonka avulla vahvistimen ”näkemän” impedanssin saa tuplattua, triplattua tai nelinkertaistettua. Valinta näiden välillä tapahtuu vahvistimelta tulevan kaiutinkaapelin sijoitusta neljien ottoliittimien kesken vekslaamalla.

Autoformeri poikkeaa pääte- tai verkkomuuntajasta siten, että käämejä on vain yksi. Muuntosuhde muodostuu vahvistin- ja kaiutinpuolien langan pituuksia varioimalla. Muuntosuhteet ovat pieniä, ja kun käämin kaistaleveys on täydet 2 Hz-2MHz, läpiajetun signaalin matkalla kokemat muodonmuutokset pysyttelevät minimissä. Ainakin teoriassa.

Mitä järkeä on lisätä lankaa vahvistimen ja kaiuttimen väliin? No, kaikissa tapauksissa ei olekaan, mutta kun vahvistimen lähtöimpedanssi on tavanomaista suurempi, kuten useimmissa päätemuuntajallisissa ja -muuntajattomissa putkivahvistimissa, kaiuttimen normaali neljän tai kahdeksan ohmin impedanssi voi aiheuttaa tiettyjä sovitusongelmia pienen vaimennuskertoimen vuoksi. Tämä ilmenee selkeimmin bassotoistossa vasteen hallitsemattomana mutkitteluna.

Tutkin Speltzin ZeroBoxiksi nimeämän, koteloidun autoformerin mahdollisia vaikutuksia sekä vuorovaiheisella pentodi-stereopäätteellä että SET -monopäätteillä ja kahdeksanohmisilla field coil -laajakaistakaiuttimilla. Näillä yhdistelmillä olin ollut huomaavinani soinnissa pientä bassoalueen kontrollin puutetta. Ja kyllä: tuplaamalla vahvistinten ”kokeman” kuormitusimpedanssin, bassojen luonne muuttui selvästi siivommaksi. Ei hassumpaa. Kun ylemmän basson tietty höttö oli tieltä pois, alemmat taajuudet pääsivät paremmin esiin, luoden mielikuvan jykevämmästä tarjonnasta. Samalla tuntui selkiytyneen myös äänikuvallisen annin läpikuultavuus.

Koska en pystynyt havaitsemaan autoformerin ja sen antopuolella törröttävien, vaaksan mittaisten Anti-Cable -pätkien aiheuttaneen negatiivisia sivuvaikutuksia millään soinnin osa-alueella, niin siihenhän ne jäivät ja siinä pysyvät. Osui ja upposi.