Feb 18, 2010

Kari Nevalainen

”Well-thought-out 80 Wpc tube design with much use made of premium parts. JE said it sounded typically tubey, slightly softened on top, but with a warm, rich midrange character. He also felt its sound-stage  depth was slightly foreshortened. While KK prefers the McIntosh MC275, ST thought the SFS-80 has great bass for a tube amp, but lacks ultimate resolution. He found it worked much better with Czech Tesla EL34s than with Serbian KT99 from Gold Aero. A goos and solid performer! (Vol. 16 No. 4, Vol. 17 No. 2)”

Thus wrote Stereophile once about Sonic Frontiers SFS-80 power amp. The article recaps the history of Sonic Frontiers, and finds out how a SFS-80 & SFL-1 Pre combo from the early 1990s sound by modern standards. As it turned out, the span sounded great. Absolutely nothing to be ashamed of. The sound was powerful and energetic, not as elegant as in the best SETs but still far from the sound of corresponding solid states. A big positive surprise.

vin·tage (vĭn'tĭj)

Sana viittaa alunperin viineihin. Se tarkoittaa yleisesti laatuviiniä, joka tunnetaan valmistusvuodesta, viinitilasta tai alueesta. Autoihin sovellettuna Porsche 911 Carrera RS vuodelta 1973 olisi vintagea, kun taas 911 (Type 996) vuodelta 1998 olisi lähinnä vitsi. George Benson 1960-luvulla olisi vintagea, mutta George Benson Warner Brothersilla 1980-luvulla pikku poppari.

Vintage on synonyymi erinomaisuudelle, kypsyydelle ja kestävälle kiinnostuksen kohteena olemiselle. Tässä sarjassa tulemme käsittelemään audiolaitteita, joiden kohdalla on kaikki syy epäillä vintage-ehtojen täyttymi-sestä. Sarjan aloittaa kanadalaisen Sonic Frontiersin parivaljakko SFL-1 esivahvistin ja SFS-80 stereopääte.

Molemmat sijoittuvat aikaan, jolloin Sonic Frontiers oli laajentamassa toimenkuvaansa passiivikomponenttien ja rakennussarjojen toimittajasta valmiiden hifi-laitteiden valmistajaksi. Tuo tapahtui 1990-luvun alkupuolella, kymmenen vuotta ennen putkivahvistimien rantautumista Suomen niemelle.

Muistan hyvin, miten tuolloin, ensimmäisten SF:n vahvistimien niittäessä mainetta kansainvälisillä areenoilla, audiomaailmassa kohistiin kahdesta Krissestä, Chris Johnsonista ja Chris Jensenistä. Varsinainen bisnes alkoi kuitenkin siitä, kun Johnson yhdessä ystävänsä John Sloanin kanssa päättivät rakentaa itselleen putkiesivahvis-timen, joka kilpailisi parhaimpien aikalaistensa – AR:n, Klynen, Condrad Johnsonin, EARin, Audible Illusionsin jne. – kanssa, - ja törmäsivät osien puutteeseen.

Rakennussarjat ja highend-osien toimittaminen ei ollut huonoa bisnestä Sonic Frontiersille. Chris Johnsonin tavoitteet olivat kuitenkin korkeammalla. Niinpä Chris ja John päättivät aloittaa ammattimaisen ”ready to play” –laitteiden tuotannon. Ensimmäinen virallinen Sonic Frontiers oli SFM-75 mk II -päätevahvistin. Se perustui samanimiseen rakennussarjaan, vaikka muistutti tätä vain etäisesti. Vahvistin esiteltiin CES:ssä 1991, ja siitä tuli heti jonkinlainen hittituote.

Vastaanotosta innostuneina Sonic Frontiersin nuoret miehet lanseerasivat nopeasti toisen stereopäätteen, SFS-50.  Yleinen käsitys kuitenkin on, että vasta firman ensimmäinen esivahvistin, SFL-1, nosti sen laajemman huomion kohteeksi. SFL-1 maksoi uutena reilun tonnin USA-dollardilla mitaten. SFL-1:n oli kenties tärkein tekijä Sonic Frontiersin maineen rakentamisessa firmana, jonka tuotteet tarjosivat poikkeuksellisen hyvää suorituskykyä pyydettyyn hintaan nähden. SFL-1:stä valmistettiin myöhemmin useita paranneltuja versioita mukaan lukien tämän kokeilun Signature-malli.

SFL-1 Pre Amp

SFL-1 on hybridi, linjatasoinen putkietunen. Kaikki myöhemmät Sonic Frontiersin esivahvistimet olivat kokonaan putkilla toteutettu. SFL-1:n sisältä löytyy tasan yksi putki: 12AT7A. Signature-mallissa CV4024/M8162. Myös 6201 ja ECC81 toimivat ilman modifikaatioita, mutta SF:n mukaan tuottavat hieman erilaisen äänellisen lopputuloksen. Antoasteessa on MOSFETIT (IRF730 tai MTP4N40E).

Laitteen takaa löytyy ottoliittimet neljälle äänilähteelle. Näiden lisäksi on DIRECT-otto niille, jotka haluavat signaalin ohittavan kaikki säädöt (esimerkiksi kanavatasapainon). Tälle otolle on erillinen pieni valintavipu etulevyssä. Muuta ihmeellistä SFL-1:ssä ei ole.

Signaalia esivahvistin vahvistaa 20 desibeliä, ottoimpedanssi on 45 kilo-ohmia DIRECT-liitännälle ja 90 muille otoille. Antoimpedanssi on 320 ohmia ja suositeltu kuormitusimpedanssi min. 10 kilo-ohmia.

SFS-80 Stereo Tube Amp

Maineen vakiintuessa ja tilauksia sadellessa eri puolilta maailmaa iloisella 1990-luvulla Sonic Frontiers eteni hyvin nopeasti myös päätevahvistimien saralla. SFS-40, SFS-80 ja SFM-160 korvasivat pian SFM-75:n ja SFS-50:n. SFS-80 oli jonkin aikaa Sonic Frontiersin lippulaiva stereopäätteiden sarjassa.

SFS-80 on vaikuttavan oloinen ja näköinen vahvistin. Jos jostakin vahvistimesta voi sanoa, että se on ”luottamusta herättävä”, niin tästä. SFS-80 on kuin Patrian 8-veto AMW-miehistön-kuljetusauto. Sen huippunopeus hädin tuskin yltää Fiat 600:n tasolle, mutta ei ole paikkoja, mistä sillä ei pääsisi kulkemaan. Se lähtee vaivatta käyntiin –50 asteen pakkasessa, eikä hätkähdä vaikka alla poksahtaisi 10 kilon telamiina! Hummerit ovat pelkkiä lastenleluja AMW:n rinnalla. Putkivahvistimissa luottamus on monille  harrastajille tärkeä asia.

SFS-80 on raskasta tekoa ja painaa paljon, mihin osasyynä ovat tietenkin massiiviset koteloidut virta- ja pääte-muuntajat. Kotelo on harjattua terästä, etumaskin sai joko mustana tai kullankeltaisena. Metallinen koppa putkien päällä melkeinpä pakollinen kotieläinten tai pienten lasten ollessa lähettyvillä: vahvisin käy melkoisen kuumana. Vahvistimen keskellä silmiin pistää bias-mittari. Mitattava putki valitaan kannella sijaitsevasta kiertonupista ja säätöruuvit löytyvät putkien vierestä. Ohjekirjan avulla lepovirran säätö käy leikiten.

SFS-80 on nimensä mukaisesti 80 wattinen stereoputkipääte. Sen tehon lähteenä on reguloitu pentodi-antoaste. Pääteputkina Sonic Frontiers käytti tehtaalla sovitettuja putkipareja: KT99 (Ei) tai KT88, riippuen versiosta. Muutkin putkityypit käyvät, kuten 6550/6550A, jollaiset olivat kokeilemassani parissa (Sylvania). EL34/6CA7 sopii sekin, mutta pudottaa teholukemat puoleen. 6DJ8 toimii puoliksi signaalin vastaan ottavana putkena että ajurina. Sonic Frontiersille tyypillisesti SFS-80:ssa on käytetty yksinomaan senaikaisia huippuosia: MIT, MultiCap, Vishay, Holco, Cardas ja Edison-Price.

1990-luvun puolivälissä ensimmäinen SET-aalto iski Pohjois-Amerikan markkinoihin. Japanissa ja Euroopassa SET-harrastaminen oli jatkunut katkeamattomana 1970-luvulta asti, vaikkakin pienissä piireissä. Sonic Frontiers ei koskaan lähtenyt kunnolla mukaan SET-murrokseen, mikä saattoi lopulta koitua heidän kohtalokseen. Toki asiaan vaikutti myös, että 1990-luku läheni loppuaan eikä ”bold & beautiful” -laitteiden markkinat enää vetäneet edes Hongkongissa tai Singaporessa. Mutta Sonic Frontiers oli päättänyt pitää kiinni alkuperäisestä ideastaan tarjota vankkaan tekniseen osaamiseen perustuvia vahvistimia, jotka sopivat monenlaisten kaiuttimien seuraksi. Kuvaavaa on, että eräässä haastattelussa Chris Johnson luonnehtii single end –vahvistimia ”epämääräisiksi sävynsäätimiksi”.

2000-luvulle tultaessa Sonic antoi periksi ja tarjosi omistamansa The Part Collectionin kautta asiakkailleen 300B-vahvistinta nimellä Assemblage SET-300B. Se oli rakennussarja, jonka sai myös valmiiksi koottuna. Se ei ollut huono vahvistin. Se oli teknisesti terve ja ääneltäänkin hyvää SET-tasoa, kun sen aikoinaan arvioin. Mutta Sonic Frontiersin kannalta se tuli liian myöhään. Nykyään Sonic Frontiersista on jäljellä Anthem-tuotemerkki. Anthemin tuotevalikoiman täyttävät  edullisemmat ja kalliimmat, puoliojohtein toteutetut AV-laitteet.

Ja miten ne soivat nykyään?

Aloitetaan SFS-80:sta. Pienitehoisiin putkikoneisiin tottuneelle, tehoa ja potkua riittää ennenkuulumattomalla tavalla. Olen pienitehoisten vahvistimien ystävä siitä yksinkertaisesta syystä, että herkät kaiuttimet eivät muuta vaadi. Silti täytyy myöntää, että ”tehoja yli tarpeen” –ajatus - tai kuten englantilaiset sanovat ”headroom” - tekee vaikutuksen, kunhan se ei tapahdu äänen muiden osa-alueiden kustannuksella.

Sonic Frontiers lienee suunnannut tämän päätteen  amerikkalaisille ja aasialaisille, epäherkkien monitie-kaiuttimien valtaamille markkinoille. SFS-80:n kanssa voi  olla varma, että vahvistin ei mene heti polvilleen vaikean vastustajan kanssa. Mutta myös herkillä laajakaistoillani SFS-80 otti heti tukevamman otteen bassoista (riippumatta käytetystä esivahvistimesta). Bassorummun iskulyönnit olivat teräviä ja nopeita, kontrabasson kielen remputukset ja hakkaamiset tarkkoja. Herkät kaiuttimeni eivät mitenkään vastustaneet SFS-80:n tehoreservejä.

Transienttitoisto oli erinomaista. Pianon koskettimien lyönnit kilahtivat ja kalahtivat melkeinpä korvia koskien forte fortissimoa lähestyttäessä. Ylipäätään SFS-80 antaa vaikutelman, että musiikki ei sen jäljiltä laahaa eikä löysäile.

Keskialueella ja varsinkaan diskantin heleydessä,  hienosyisyydessä ja silkkisyydessä SFS-80 ei yllä parhaimpien putkikoneiden tasolle, SET tai PP. KT88/6550-putket eivät tällaisessa konfiguraatiossa yksinkertaisesti tuota samanlaista euforista läpinäkyvyyttä ja imua äänen syövereihin kuin monet aidot triodit single-endinä tai pienitehoiset PP-vahvistimet.

Yllätys oli kuitenkin, miten vähän SFS-80 jäi jälkeen näistä spesialisteista. SFS-80 ottaa kirkkaasti ja korvin kuullen etäisyyttä vastaavantehoisiin transistorivahvistimiin. Olin tilaisuudessa kuunnella musiikkia pitempään SFS-80:n avustuksella jo 1990-luvun puolivälissä. Nyt, kymmenen vuotta ja monta putkipäätettä myöhemmin, voin vain todeta SFS-80:n äänen olevan yksi onnistuneimmista hybrideistä. Hybridi siinä merkityksessä, että äänessä on hyveitä niin puolijohteiden maailmasta kuin putkienkin.

SFL-1 on hieno peli sekin. Ei ehkä aivan SFS-80:n veroinen kuitenkaan. Äänellisesti se antaa enemmän painoa pääteasteen puolijohteille kuin sille ainoalle putkelle, mikä sen sisällä on. Ehkä selvemmin tämän kuulee tila-informaation puolittaisuutena esimerkiksi Shindo Auriegekseen verrattuna. Myös soinnillisesti ja äänensävyjen kanssa SFL-1:llä on matkaa täysverisiin  putkietusiin. Hienoa SFL-1:n äänessä oli, että turhan hienostelun puuttuessa, SFS-80 kuulosti sen seurassa entistäkin rivakammalta ja kristallin kirkkaalta. Tuohon kirkkausasiaan voi epäilemättä jonkin verran vaikuttaa, jos siltä tuntuu, putken vaihtamalla.

Käsitykseni SFL-1 (direct-liitännän kautta) & SFS-80 –paketista parani kuuntelujen edetessä ilta illalta. Levy levyltä äimistelin näiden, ensimmäisen sukupolven Sonic Frontiersien yhteistyökykyä ja upeaa ääntä. Kunpa talossa olisi ollut iso Harbeth, Spendor tai JBL, ProAc 3.5,  Martin Logan CSL tai jokin muu tuon aikakauden mestarikaiutin, minkälaiseen hurmioon sitä olisikaan voinut ajautua. Hieno vahvistinpaketti, ei voi muuta sanoa. Tehokkaita vuorovaihe-pentodivahvistimia pidetään usein välivaiheena single end –triodivahvistimien jumalaiseen äänimaailmaan. Kokeilu osoitti, että kannattaa välttää turhan voimakkaita kannanottoja suuntaan tai toiseen, kuten  elämässä yleensä.

 

Mistä saa ja mihin hintaan?

Saattaa hyvin olla, että SFS-80 on yksi aliarvostetuimpia vahvistimia käytettyjen highend-vahvistimien markkinoilla. Se on hyvää tekoa, se sallii useammankaltaiset pääteputket, sen osat ovat laadukkaita ja se ajaa kaiuttimia  erinomaisen hyvin. Hyvin pidettynä siitä on vahvistinta vielä toiseksi 15-vuotiskaudeksi. Hyväkuntoisesta SFS-80:sta voi varautua maksamaan tonnin verran, +/- jotakin. Stereophile kirjoitti siitä aikoinaan näin (Class B):

”Well-thought-out 80 Wpc tube design with much use made of premium parts. JE said it sounded typically tubey, slightly softened on top, but with a warm, rich midrange character. He also felt its sound-stage  depth was slightly foreshortened. While KK prefers the McIntosh MC275, ST thought the SFS-80 has great bass for a tube amp, but lacks ultimate resolution. He found it worked much better with Czech Tesla EL34s than with Serbian KT99 from Gold Aero. A goos and solid performer! (Vol. 16 No. 4, Vol. 17 No. 2)”

Myös SFL-1 on etsimisen arvoinen, varsinkin kun hintapyynnöt siitä liikkuvat muutamissa sadoissa dollareissa/euroissa. Yksilökohtaiset ja mallierot lisäävät  hinnan hajontaa. Ehkä kannattaisi metsästää myös kokonaan putkilla toteutettua SFL-2:sta. Se on tietysti hieman kalliimpi, mutta siinä on sekin etu, että SFL-1:n MOSFETIT osoittautuivat aikanaan kaikista Sonic Frontiersin käyttämistä osista epäluotettavimmiksi.

Hintaa suurempi ongelma on saatavuus. Näitä Sonic Frontiersin malleja valmistettiin aikoinaan melko suuria määriä ainakin highend-kaupan volyymiin suhteutettuna. Se, että niitä ei edelleenkään ole laajalti kaupan, kertoo jotakin niiden laadusta.

Tremendous value for money! on ehkä liikaa sanottu, mutta ei paljon puutu.

P.S. Tämä oli poikkeuksellinen virkistävä kokeilu. Vanha ei ole käyttökelvoton vain sen vuoksi, että on vanha. Tämä tiedetään hyvin 1950- ja 1960-lukujen klassikkolaitteiden kohdalla. Se että 1980-/1990-luku tuottivat jotakin näin kestävää, suorituskykyistä ja ajatonta kuin Sonic Frontiers SFL-1 ja SFS-80, on kunniaksi tuolle muuten monessa suhteessa ei niin mieltäylentävälle ajanjaksolle.