Puccini, Valves and Philips op amps

Feb 6, 2010
Extra: Kari Nevalainen

Mauri Pännäri is one of the few Finns whose articles have been published in foreign DIY magazines. In particular, he's known of his tube amps of many sort. In this interview Mauri tells about his musical interests - he loves Puccini and opera music in general -, and about his audio projects including his 2 x 13W Gainclone amp based on cheap Philips TDA2616 IC (toroids 2 x 12V/50 VA, diodes 3A/200V, electrolytes 2 x 2200uF), and ALPS 2 x 22 kohm pot.

 

In Finnish.

 

Putkivahvistimistaan tunnettu Mauri Pännäri on niitä harvoja suomalaisia DIY-harrastajia, joiden pohdiskelujen tuloksia on julkaistu ulkomaisissa DIY-lehdissä. Mutta miten käy Maurilta oopperamusiikki?

Kaivoksela, Vantaa, Myyrmäen ja Martinlaakson kupeessa. Aivan Kaivokselan perukoilla asuu 36 vuotta TeliaSoneralla tutkimus- ja kehitystehtävissä  työskennellyt DI Mauri Pännäri, kenties tunnetuin suomalainen DIY-harrastaja.

Harrastajien keskuudessa Mauri tunnetaan ennen kaikkea putkivahvistimistaan. Edesmennyt HIFI-lehti julkaisi muutamia Maurin Revenge-luomuksia. Mutta niin ovat julkaisseet myös sellaiset arvostetut DIY-lehdet kuten AudioXpress (entinen Glass Audio) ja nettilehti VALVE Magazine.

Maurin kuunteluhuone ei ole taiteilijan työpaja tai studio. Kolvin ja tinan tuoksusta ei ole merkkejä. Vahvistimia, levysoittimia ja kaiuttimia on kyllä joka seinällä, mutta kaikki harkituilla paikoillaan hyvässä järjestyksessä.

Näkyypä katon rajassa muutama vanha radio. Niitäkin Mauri on vuosien varrella kerännyt, kunnostanut ja parannellut parisenkymmentä.

Istumme alas ja pääsemme asiaan. Mauri avaa TV:n ja käynnistää DVD-soittimensa. Slowhand Clapton peljahtaa ruudulle, eikä anna aihetta valittaa soittotaidoistaan: vanhan CREAM- kokoonpanon  uudelleenlämmittelykonsertti vuodelta 2005 kulkee kuin juna. Fostexin 4-tuumaiset FE-103 Sigma –laajakaistat refleksikoteloissa (Le Petit L’Audiophile) vinkuvat ja huutavat, mutta eivät apua. Kaiuttimet ”pelittävät” kuten Maurilla on tapana sanoa. Tietenkin fyysisten rajoitteidensa puitteissa.

Puhumme hetken FE103 Sigmasta. Mauri ja kaiutinrakenteluun erikoistunut kollegansa ovat kokeilleet kaikenlaisia koteloita. Itse olin ajatellut kokeilla omille FE103:lle keskustelupalstoilla kehuttua korkeaa pilaria. Onneksi en ole ehtinyt, sillä Mauri tiesi neuvoa, että moiset eivät pelittäisi toivotulla tavalla. Mauri oli nimittäin kokeillut:

”Eivät kuormittaneet elementtiä tarpeeksi. Bilteman 4- tuumainen autoelementti sen sijaan toimii siinä nyt hyvin”.

Hyllykön päällä pitää majaa erityisen hieno vintage-Fisher 800C. Se on täysputki-stereoviritinvahvistin USAsta 60- luvulta, 24 putkea point-to-point käsin langoitettuna! Pääteputkina on 7591, mm. Ampegin kitaravahvistimissa käytetty hifi-pentodi, jota nyt saa uustuotantona EH:lta ja JJ:ltä kohtuuhintaan. Maurin mukaan 7591 on yksi parhaita putkia nimenomaan push-pull –pentodikytkennässä, eivätkä siitä joudu pulittamaan satoja euroja kuten NOS RCA:sta esimerkiksi. Vanhan Elektrofoto-kuvaston mukaan Fisher maksoi 2400 mk vuonna 1967. Skoda maksoi vain vähän enemmän ja Maurin Solifer Speed mopo 900 mk. 800C:tä ei liene Suomessa kovin monta.

Neljä kattausta

Maurilla on neljä kuuntelulaitteistoa, jotka on syytä nimetä kaiuttimiensa mukaan. Tämä siksi, että vahvistimia Maurilla tunnetusta riittää ja ne saattavat esiintyä kiertävinä tähtinä eri laitteistoissa. Ensimmäinen on mainittu Fostex, jota kuuntelimme ensiksi pariwattisella DC Revenge E182CC -putkivahvistimella ja myöhemmin edempänä mainitulla Maurin uudella Revenge Gainkloonilla.

Analogisena äänilähteenä on Linn LP12 omalla K5-rasialla Basic plus -varressa. Mauri oli hiljattain hankkinut halvahkon Audio Technikan AT 95E -myyntimenestysrasian ja aikoi vaihtaa sen varteen. Rasian myyjä suositteli kuitenkin vaihtamaan vain AT:n neulan, se kun sopii suoraan LINN K5:een.  Lienevät kotoisin samasta tehtaasta.

Toisen systeemin toistajina ovat uhkea Tannoyn Monitor Gold –monokaiutin GRF-R kotelossa, Köykän OP-viritinvahvistimella ja soittimena Garrard Zero 100 -levysoitin AT:n rasialla. Garrardia Mauri pitää erinomaisena vinyylisoittimena, jonka erikoisuus on tangentiaalinen kaksoisäänivarsi.

”Soinnissa on erityistä ”bodya”, kenties jopa enemmän kuin LINNissä.”

Kaksi muuta järjestelmää ovat maalla, mutta on sitäkin melenkiintoisempia. Toinen sisältää 300- litraiset RT-bassotorvet (Klipsch-klooni) + Pioneer PD50 + PH50-torvet (nykyinen TAD) JBL:n 077-diskanteilla ryyditettynä. Tarvittaessa löytyy vielä vielä 2 x 12- tuumainen dipolisubbari. Toisessa systeemissä on 15- tuumaiset Tannoy Monitor Goldit omatekoisissa 300- litraisissa ONKEN- koteloissa.

Kaikki systeemit soivat hyvin, mutta Mauri toteaa pitävänsä ehkä eniten Tannoyn äänestä. Ja tottahan se oli. Kuuntelimme muun muassa näitä vinyylilevyjä: Rachmaninov 2. pianokonsertto/Vladimir Aschenazy (DECCA SXL6099 1966) ja Tsaikovsky Manfred- sinfonia/Igor Markevitch (Philips 835250 LY). Ääni oli hyvin rakastettava ja musiikkia myötäilevä.

Seuraavaksi ihailimme miltei jo unohdettua suomalaista huipputenoria Usko Viitasta CD:ltä sekä toista Maurin suosikkia, Placido Domingoa. Levy levyltä puhe siirtyy musiikkiin ja oopperaan. Käy ilmi, että Mauri ei ole aina pitänyt oopperasta tai klassisesta musiikista ylipäänsä.

”Lopetin aikoinaan Vammalan yhteislyseon lukiossa usean vuoden epätoivoisen yritykseni edetä Aaronin pianovihkojen takkuista opetuspolkua klassisen pianonsoiton maailmaan silloisen musiikinopettajani Alpo Hannikaisen johdolla. Osasyynä soitto-opintojen jättämiseen oli jo silloin herännyt hifi-harrastus. Kuitenkin, hifi-harrastuksen myötä aloitin klassisen musiikin kuuntelun rockin rinnalla opiskeluaikoina joskus 60-- 70- luvun taitteessa.”

IWA: Mitä klassista musiikkia kuuntelit?

”Noviisia kiehtoivat aluksi Tshaikovskyn, Rachmaninovin ja Sibeliuksen sävelmaailmat. Jälkimmäisen musiikkiin minut kytki vahvasti samaan aikaan lukemani Erik Tavaststjernan monumentaalinen 5-osainen Sibelius-elämäkerta, jonka hän oli juuri saanut päätökseen. Se oli hienoa, kun pystyin kirjojen sivuilta pääpiirtein seurailemaan - kiitos soitto- opintojen - sinne kopioituja säveltäjän jo osittain minulle tuttuja sävelkulkuja ja teemoja. Tämä kaikki vei minut myöhemmin usean Sibelius- viulukilpailun katsomoon ja myös kuuntelemaan Tavaststjernan legendaarisia Sibeliusluentoja Helsingin Yliopistolla. Sibeliuksen viulukonserton esittäjänä tajuntani räjäytti Liana Isakadze. Vuosi taisi olla 1970. Pekka Kuusiston henkeäsalpaava finaaliesitys 1995 ei myöskään unohdu: koskaan en ole salissa aistinut samanlaista yleisön jännitystilaa, kun voitto oli saatavissa kotiin”.

IA: Miten innostuit oopperasta?

”Vaikka oopperassa silloin tällöin olin käynytkin, ei se ollut erityisemmin säväyttänyt enkä edes muista näkemieni esitysten nimiä. Käänne tapahtui 1990-luvun alussa. Sisareni poika, nykyään taiteilijanimeltään Elastinen, oli järjestänyt itsensä uuden Kansallisoopperan lapsikuoroon ja houkutteli sinne vuotta myöhemmin myös oman silloin 11-vuotiaan poikani. Oikean rahan lisäksi pojat alkoivat saada työsuhteensa kylkiäisenä kotiintuomisiksi ilmaisia tai muutoin kohtuuhintaisia lippuja preliminääreihin ja näytäntöihinkin, eikä niitä raatsinut olla käyttämättä.

Seuraavan kolmen vuoden aikana tuli katsottua useaan kertaan mm. La Boheme, Lemmenjuomaa, Madame Butterfly, Tosca ja Carmen, nuo sittemmin itselle ehkä rakkaimmiksi jääneet klassikot, jotka kuuluvat edelleenkin oopperatalon vakio- ohjelmistoon. Jälkikäteen olen huomannut, että oopperan aloittelijalle on silloin kolahtanut kovasti Puccini, oopperan maailmaan monen muunkin johdattanut säveltäjä.

Halvat liput loppuivat aikanaan kun pojat potkittiin oopperan työjärjestyksessä murrosiän kynnyksellä kuorosta, mutta kipinä oli syttynyt ja kiinnostus on jatkunut.”

IA: Kunka usein käyt vielä opperassa?

”Mahdollisuuksien mukaan, ehkä muutaman kerran vuodessa. Kiinnostavimpia produktioita. CD/DVD:ltä, Revoxilta ja YLE:ltä kuuntelen myös oopperaa jonkin verran. Teeman äskettäin lähettämä moderni Carmen-taltiointi ja sen Rolando Villazon don Josena olivat huikeat. Kansallisoopperaan toivoisin enemmän ulkomaisia tähtivierailuja, mutta ymmärrän kyllä, miksi näitä ei viime aikoina juuri ole näkynyt. Työmatkoilta muistuu mieleen Genovan upeassa kaupunginoopperassa kokemani Turandot: lavastus oli aivan fantastinen.”

IA: Mikä on oopperan salaisuus sinulle?

”Oopperassa viehättää erityisesti sen kolmiyhteisyys: hyvä klassinen orkesterimusiikki sekä sen johtaja, upeat laulusuoritukset ja sitten koko visuaalinen puoli. Parhaimmillaan nämä sulautuvat harmoniseksi kokonaisuudeksi, joka tempaa vastustamattomasti mukaansa ja usein kirvoittaa kyynelet silmiin. Oopperasta poistuessa mieli tuntuu puhtaalta. Kenties juoni, usein naiivi ja yksinkertainen, vapauttaa tajunnan hetkeksi turhilta pohdinnoilta ja musiikki, klassinen yleensäkin, suggeroi sitten kuulo- ulottuvuuden.”

IA: Mitä oopperamusiikia olet viimeksi hankkinut?

”Viimeisin oopperamusiikkihankintani on Toscan DVD Metropol-taltionti vuodelta 1985. Eleettömästi performoivan suosikkitenorini – yhden monista - Placido Domingon ääni on ehtinyt jalostua parhaimmilleen ja tuolloin jo varsin kypsässä iässä ollut, saksalaissyntyinen sopraanokuuluisuus Hildegaard Behrens laulaa Floria Toscana upeasti. Hienoin näkemäni Tosca-esitys, jossa ohjaajan, Franco Zeffirellin kunnianhimoisena tavoitteena oli luoda paras kokonaisuus, mitä koskaan oli tehty. Suosittelen.”

IA: Entä mikä on hyvän toistolaitteen merkitys musiikin kotikuuntelussa?

"En ole kovin hyvä klassisen musiikin tuntija, parempi olen varmaan niitä toistavien laitteiden käyttäjänä ja rakentelijana. Ajattelen, että hyvä musiikki ansaitsee arvoisensa ympäristön, vaikka hifien läpi soitettuna ei voi koskaan tavoittaa elämystä, jonka aito konserttitilanne tuo. Omia laitteita suunnitellessa viehättää se, ettei kukaan ole vielä maailmassa tainnut saada aikaan parasta. Eikä sitä taida saada ostettua kaupastakaan, vaikka löisi millaisen tukun rahaa tiskiin. Joskus suunnitteluissaan ja toteutuksissaan kokee myös innovatiivisen hetken, jolloin yöaikaan kammiossa labratut kymmenet tunnit ja saadut sähköiskut unohtuvat saman tien.”

IA: Voitko antaa esimerkin?

”Muistan hyvin kun sain tämän pariwattisen SE-putkikoneen prototyypin kymmenkunta vuotta sitten ensi kertaa soimaan ULAn klassista viimeisten langanvetojen jälkeen yöllä. Vajosin ja juutuin kuuntelutuoliini tippa silmässä ja väreet selkäpiissä; tunnetta ei voi selittää. Oli heti selvää, että soimassa oli siihen saakka paras luomukseni, jossa oli oma innovaation poikanenkin. Edellinen projektini oli 300B-typpinen DH/SE -kone KR:n putkilla ja Tangon muuntajilla, mutta tässä oli legendaarisen Taavelan käämimät M55- tyypin raudat ja tavalliset Philipsin E182CC- pääteputket”.

IA: Miten päädyit rakentamaan pienitehoisia putkivahvistimia?

”Herkkiin kaiuttimiini, Fostexeihin ja Tannoy Monitor Goldeihin riittää mainiosti kotioloissa muutaman watin putkivahvistimet. Hyvä palaute on kannustanut jatkamaan. Edellä mainittu suunnittelemani pariwattinen Revenge-putkipääte julkaistiin 2003 jenkkilehdessä AudioXpress ja sain siitä sekä koti- että ulkomaisilta rakentelijoilta ja kuuntelijoilta myönteistä palautetta. Mielestäni se peittoaa mennen tullen monet 300B-tyyppisten DH-putkien tai tavallisen pseudotriodin ympärille kasatut SE-viritykset. Bassopään osalta myös KR:n VHD842- putkilla rakentamani AudioXpress-lehdessä v. 2002 julkaistu 12- wattinen SE jää hopealle.”

IA: Voimmeko odottaa jotakin uutta lähiaikoina?

”Mielessä hahmottuu jo uusi tehokkaampi DC-SE. Alusta on valmis ja päätemuuntajat haussa. Tämä on myös minun taidettani ja yhden uniikin koneen luomisprosessi vie helposti vuoden. Viimeisin valmis rakentelukokeiluni on kymmenwattinen Revenge Gainklooni. Tämä oli kyllä puhtaasti kokeiluhakuinen toteutusprojekti jonka vähät sisäkalutkin voi mainiosti tässä paljastaa: toroidi, tasuri, pari elektrolyyttiä, Philipsin stereolutikka TDA2616 ja vähän oheisrekvisiittaa. Toistokaistaa on watin teholla yli 110 kHz; mikä osittain selittää erinomaisen äänenlaadun. Niin hyvän, etten ollut uskoa korviani kun napsautin tekeleeni ensi kertaa soimaan. Tätä voin suositella DIY- rakenteluprojektiksi, kaikki tarvittava löytyy Philipsin datalehdeltä netistä. Nämä kaksi ovat mielivahvistimiani tällä hetkellä yli kymmenen rakentamani koneen repertuaarissa, jotka kaikki ovat hyllyssäni iskuvalmiina. Toinen edustaa puolijohdemaailmaa ja toinen triodimaailmaa. On erittäin vaikeaa sanoa, kumpi on parempi ääneltään. Putkikoneen äänikuva on kyllä jonkin verran avarampi; toisaalta Gainklooni erottelee ja kontrolloi Pioneer-torvisysteemissäni materiaalimassan ja bassopään uskomattoman hyvin”.

Hyvältähän tuo Gainklooni kuulosti ainakin noiden Fostexin laajakaistojen kautta. Täytynee ottaa vakavaan kokeiluun. Kiitos Maurille haastattelusta ja kokemusten vaihdosta, ja menestystä uusille hankkeille.

(Maurin Gainklooni perustuu Philipsin mikropiiriin TDA2616, joka maksaa pari euroa kappale. Vahvistin on rakennettu pieneen virtalähdekoteloon, tarkoituksena tehdä kompakti paketti, jota voi käyttää moneen tarkoitukseen. Piiri tarvitsee vain muutaman ulkoisen osan, jotka voi koota suoraan pinneihin. Kytkentä löytyy valmistajan datalehdiltä. Minkäänlaista kytkentänapsausta ei esiinny. Toroidi on 2 x 12V/50 VA, diodit 3A/200V, elektrolyytit 2 x 2200uF. Voimakkuudensäädin on ALPS miniatyyri 2 x 22 kohm. Oskilloskoopilla mitattuna tehoa on leikkausrajalla 2 x 13W 8 ohmiin. Kaistaa on watin teholla toistasataa kilohertsiä. ”Analyyttinen, mainio yleiskäyttöinen peli", sanoo Mauri laitteestaan.)
Last updated
Enthusiasm
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy