One Speaker, Three Systems
In some tensely populated countries the Hi-Fi hobby has assumed a form in which a relatively inconspicuous standmount speakers are married with top electronics. The key word is "electronics" which is used to optimize the potential of the sound of the speaker.
That has not been my approach to improving sound quality which is why I wanted to try what would be achievable by combining a less expensive standmount loudspeaker with much more expensive electronics, of different kind.
The speaker I picked up was Epos M12.2i, the feet B&W FS-700. It could have been a compact Spendor, Rogers, Harbeth, B&W and half a dozen of other decent sounding British or not-British loudspeaker. But Epos it was this time.
Epos M12.2i sports a 165 mm midrange/woofer for which there is no electric filtering at all. The cone profile and the material composition are such that the highest sounds the driver produces attenuate mechanically in a desired way. The new 25 mm metal dome is behind just one polypropylene capacitor. The response drops 6dB per octave below 5 kHz. There is reason to believe that M12.1i reacts more than on average the type amplification and the quality of the source that precedes it. M12.1i reproduces frequencies from 54 Hz - 20 kHz (-/+ ?dB), the nominal impedance is 8 ohms, sensitivity 87dB/2.83V/1m - not a hopeless load from the amp's perspective.
Epos M12.2i cost 750 € per pair (the stands 300 €). That is only 3% of what the first set of electronics by Classe Delta Series (cables by Taralabs) is worth; 5% of the McIntosh CD and amp wired with Nordost Valhallas; and c. 10% of the Bel Canto set topped up with a Marantz CD, cables by Bel Canto and Transparent.
Was it because of the quality of the associated electronics or not, I had no complaints about the sound of any of the three systems. The sound was, of course, different from one system to another but that was impending. The Classe Epos combo produced the most neutral non-artistic sound, the output tubes of the McIntosh set conjured a more aromatic and forgiving sound, and the Class D Bel Canto system was somewhere in between the two former.
But did the fact that the price of the electronics was a way out of the price range of the speaker, bring in some extra quality which would not have been attainable with lesser electronics? Hard to answer. What I think was rather obvious was that the speaker, Epos M12.2i, became a kind of bottleneck for the chosen electronics. It was evident eg. that the Classe set could not show what it can do in the bass because M12.2i does not do the required kind of bass. But I also had a feeling that in a less marked sense the entry-level speaker did not allow the electronics blossom fully. Which is understandable.
So, Yes, the electronics can and do have a big role in determining the final level of the sound quality of a given speaker, even a relatively cheap one. But equally true seems to be that there is a limit to what electronics can do the sound of a speaker if the speaker itself is not up to the level of electronics. So, Yes and No.
The full article with pics in Finnish.
Asutko ahtaasti? Viekö tilan puute kaiken ilon kodin musiikkielämästä? Lue miten hongkongilaiset ovat ratkaisevat tilaongelmansa äänenlaadusta tinkimättä.
Iso-Britanniaa ja Hong Kongia sitovat monet kulttuuriset ja historialliset tekijät, mutta myös demograafiset. Molemmissa maissa asutaan ahtaasti.
Manchesterin teollisuustyöläisten matalista talorivistöistä Hong Kongin monikymmenkerroksisiin tornitaloihin sama tilan puute vaivaa. Tämä asumiseen liittyvä ominaispiirre on vuosikymmenten saatossa tehnyt Iso-Britanniasta pienten kaksiteisten kaiuttimien kärkimaan maailmassa.
Pienet kaiuttimet eivät rajallisen bassotoistonsa vuoksi ylly kumisemaan, ovat helpommin sijoitettavissa, eivätkä näytä tungettelevilta. Pienuudestaan huolimatta ne onnistuvat tyydyttämään musiikinnälkää.
Pienten 2-tiekaiuttimien harrastus Hong Kongissa ei jää jälkeen emämaan vastaavasta. Päinvastoin, hongkongilaiset musiikin suurkuluttajat ovat vieneet taiteen lajin vielä pitemmälle.
Varsin tyypillinen näkymä on sellainen, missä huoneen perälle ahdetut pienet jalustakaiuttimet ovat saaneet seurakseen juhlavan johdotuksen ja kasan kallista elektroniikkaa. Kaiuttimelle on tietyt vaatimukset, mutta harrastamisen pääpaino – suola – on elektroniikan, kaapelien ja lisätarvikkeiden harrastamisessa. Näillä pyritään ottamaan kaikki mahdollinen irti kaiuttimen potentiaalista.
Hong Kongin tyyliin päätimme kokeilla, minkälaisia tuloksia seuraisi, kun hyvätasoinen, mutta suhteellisen edullinen kaksitie-kaiutin naitettaisiin huomattavasti sitä kalliimpien laiteyhdistelmien kanssa kohtalaisen pienessä tilassa.
Jos kokeilu olisi tehty taiteen sääntöjen mukaan, olisivat kaiuttimet olleet Spendorin LS3/5:t tai vastaavat brittiläiset radiomonitorit. Nämä ovat hongkongilaisten - ja japanilaisten - harrastajien kestosuosikit, eivätkä vähiten siksi, että ovat vapaakenttävasteeltaan tasaiset ja kykenevät paljastamaan erot elektroniikassa. Epäherkkinä ne vaativat kuitenkin vahvistimelta tehoja.
Spendoreja ei saatu kokeiluun, eikä Ruotsia lähempää olisi löytynyt Harbethejakaan - toinen erinomainen brittimonitori (esimerkiksi 7ES3 tai Monitor 40). Miksiköhän kukaan ei tuo Harbetheja Suomeen? Lopulta valinta osui brittiläisen Epoksen uuteen M12.2i–kaiuttimeen (750 € pari). Jalustana olivat B&W FS-700 (300 € pari).
Noin 37 cm korkea ja 19 cm leveä M12.2i poikkeaa klassikkomonitoreista muun muassa siten, että sen 165 mm:n keskialue/bassoelementille ei ole sähköistä suodatusta lainkaan. Kartion profiili ja kompositio on suunniteltu niin, että elementin tuottamat korkeat taajuudet vaimenevat mekaanisesti halutulla tavalla.
Uusi 25 mm:n metallidiskantti on yhden polypropyleenikondensaattorin takana. Vaste putoaa 6dB per oktaavi 5 kHz alapuolella. Näistä ominaisuuksista huolimatta kaiutin osoittautui soinniltaan riittävän tasapuoliseksi ja neutraaliksi sekä vahvistukseen herkästi reagoivaksi.
Taajuusvasteeksi valmistaja ilmoittaa 54 Hz - 20 kHz, nimellisimpedanssiksi 8 ohmia, herkkyydeksi 87dB/2.83V/1m. Ei aivan mahdoton ohjattavaksi vahvistimen näkökulmasta. Kotelo on viilutettua 18mm MDF:ää, etuseinä 25mm MDF:ää.
Epokset saivat kyydittäjikseen kolme erityyppistä järeää laitekokonaisuutta: AB-luokan transistorilaitteiston, AB-luokan putkikaluston ja D-luokan vahvistinsetin. Valmistaja suosittelee vahvistintehoksi 50 - 150 wattia (8 ohmiin) ja kaiuttimien sijoittamista vähintään 20 cm etäisyydelle takaseinästä. Molemmat ehdot toteutuivat. 21 m2:n huone puulattialla oli osittain akustoitu.
Classe Delta-series
Tämän tehokkaammin kokeilu ei olisi voinut alkaa. Epos M12.2i sai taakseen hulppean Delta-sarjan Classe-yhdistelmän: CDP-102 CD-soittimen (4450 €), CP-500-esivahvistimen (4250 €) ja kaksi kertaa CA-M400-päätteitä (2 x 5950 €). Välijohtoina oli Taralabsin Vector 1 XLR (550 €, 1m pari) ja kaiutinpiuhoina Taralabs Air 2 (3000 €, 3m pari). M12.2i:n suhteellinen osuus laitteiden kokonaishinnasta on noin 3 %.
Yksi sivu ei riittäisi kuvamaan Classen laitteiden kaikkia käyttöön liittyviä ominaisuuksia (esim. CP-500:n kosketusnäyttö) puhumattakaan teknisistä (esim. vahvistimien balansoitu rakenne). Mutta se ei ole tämän jutun tarkoituskaan.
Päätteiden massiivinen koko selittyy ylimitoitetulla virtalähteellä ja antoasteella. Virtalähteen ja antoasteen täytyy olla jonkin kokoisia, mikäli transistorivahvistin aikoo tuottaa luvatut 400 wattia 8 ohmiin (kaksi 200 watin moduulia, jotka hoitavat signaalin vastakkaiset puolet) ja 800 wattia 8 ohmiin - kärähtämättä! Laitteet painavat yhteensä 100 kg.
Classe-paketti osoitti nopeasti M12.2i-kaiuttimen suorituskyvyn rajat. Yhdistelmä soi toki hienosti, joillakin näytteillä yllättävänkin upeasti (myös ulkopuolisten korvissa), mutta yhtä selvää oli, että ylemmän hintaluokan kaiuttimet – esimerkiksi paikalla olleet B&W 802:t - olisivat tarjonneet Classeille paremman näytön paikan.
Tämä tuli ilmi eritoten bassotoistossa. Classet pitivät tiukkaa kuria M12.2i:n alakerrassa, mutta vasta alemmaksi toistavat kaiuttimet olisivat osoittaneet Classen päätteiden todelliset kyvyt ja mahdolliset puutteet.
Mielenkiintoista oli myös äänensävyn täydellinen puuttuminen. Ei mitään armoa. Värittömyys ja se, että äänestä puuttui tietty säkenöivyys, saattoi johtua myös siitä, että Epokset olivat saapuneet Suomeen vasta muutamia tunteja aiemmin, eivätkä olleet lainkaan sisäänajetut. Saattoi myös olla, että M12.2i oli sittenkin liian taiteilijaluonne autoritääriselle Classelle. Mutta pääsyy oli kaiketi Classen päätteiden vedenharmaa kantaaottamattomuus (ei normatiivisessa, vaan kuvailevassa merkityksessä).
Classet eivät millään tavalla liioitelleet tehoreservejään. Epokset vaativat avautuakseen (esim. pianoäänitteillä) äänentason nostamista ja sehän Classeilla onnistui äänen siitä puuroutumatta tai diskantin käymättä viiltäväksi. Äänikuva asettui hienosti kaiuttimien väliin ja iskuäänet olivat yleisesti ottaen hyvin nopeita.
McIntosh MA2275 & MCD201
Putkien ’lämpöä’ M12.2i:lle tarjosi McIntosh MA2275-integroitu (8500 €). Aidolta McIntoshilta näyttävän MA2275:n pääteosa omintakeisine kytkentöineen ja muuntajaratkaisuineen on enemmän tai vähemmän lainattu legendaarisesta MC275-päätteestä. Tehoa neljä KT88-putkea AB-luokassa jauhavat ne tutut McIntoshin 75 W kuormasta riippumatta tai kuten monet epäilevät: 50 % enemmän.
Moderni esivahvistinosa (2 x 12AX7A) MM-phono-asteella (2 x 12AX7A) on tätä vahvistinta varten rakennettu. Sisäänmenoista yksi on balansoitu ja kuusi balansoimatonta. Naparuuvit ovat McIntoshin tyyliin pystyssä kopan takana. Opukset olivat kiinni MA2275:ssa Nordostin Valhalla Reference -kaapeleilla (10 360 €, 3m pari).
(SA)CD-soittimena oli McIntoshin MCD201 (4400 €), joka lukuvirheitä välttääkseen pyörittää CD-levyä nelinkertaisella nopeudella. Ilman Valhalloja Epoksen hinta olisi noin 5 % oheislaitteiston hinnasta, Valhallan kanssa noin 3 %.
Tämä yhdistelmä soi edellistä aromikkaammin ja armollisemmin. Ote bassoista ei ollut aivan samaa tasoa kuin Classe-yhdistelmällä, vaikka murinaa ja potkua tarpeen tullen löytyikin. Samoin ylemmillä taajuusalueilla musiikin sivuäänet eivät toistuneet samalla näkyvyydellä.
Systeemi poimi musiikista tietyt yksityiskohdat hienosti, musiikki svengasi ja tikitti. Classeilla äänikuva oli piirun oikeaoppisempi, mutta McIntosheilla musiikin tilassa oli enemmän sisäistä kolmiulotteisuutta. Jännää oli myös, miten ison äänen McIntoshit loihtivat Epoksista, jopa hieman paisutellun. Tästä toinen musiikki hyötyi, toinen vähemmän.
Parasta tämän systeemin äänessä oli kuitenkin sen ei-synteettisyys. Classe/M12.2i-yhdistelmä soi analysoiden, matemaattisesti, johtopäätökset kuuntelijalle jättäen. McIntosh/M12.2i-paketti tuli kuuntelijaa vastaan, painotti kokonaisuutta ja myötäili musiikkia. Kaksi erilaista lähestymistapaa, kaksi erilaista äänimaailmaa.
Bel Canto e.One M300 & DAC3
Viimeisenä M12.2i sai tuta, miltä Bel Canto e.One M300-päätteiden (2 x 995 €) 150 D-luokan wattia (8 ohmiin) maistuisi. M300:n speksit ovat kuin minkä tahansa laadukkaan transistorivahvistimen, erotuksena mitätön virrankulutus, minkä vuoksi tehokaskin pääte saadaan mahtumaan 21 x 8 x 30 cm kokoiseen, siistinnäköiseen koteloon. Kokeilussa olleista vahvistimista M300 oli ylivoimaisesti ympäristöystävällisin.
M300:lle signaali saapui balansoituna Bel Canton e.One DAC3:lta (2450 €), joka toimi sekä DA-muuntimena että voimakkuudensäätömahdollisuuden ansiosta esivahvistimena. Pyörittimen virkaa hoiti Marantzin SA15S1 CD-soitin (1500 €).
Tämän laitteiston keskeinen idea on DAC3:n tarjoama laadukas masterkello CD-soittimesta tai läppäristä tai iPodista (USB) tulevalle digitaaliselle signaalille. Balansoitu johto oli Bel Canton oma (685 €, 1m pari), kaiutinkaapeleina Transparentin Music Vawe Plus (795 €, 2,4m pari). Epos M12.2i:n parihinta on hieman yli 10 % elektroniikan ja piuhojen hinnasta.
Mielikuvituksetonta ehkä, mutta Bel Cantoilla systeemin ääni jäi jonnekin kahden edellisen välimaastoon. Ääni ei ollut Classemaisen kaikkivoipa, mutta siinä ei ollut myöskään samaa pehmeää klamuuria ja sävykkyyttä kuin McIntosheilla. Tai sitten Bel Cantoilla oli kaikkea tätä, mutta pienempinä annoksina.
Bel Cantojen myötä ääneen tuli tietty puhtauselementti, tausta hiljeni. Tämä ei tarkoita, että toisten yhdistelmien ääni olisi ollut säröinen tai muuta sellaista, mutta jollakin tasolla musiikin musta tausta entisestään musteni. Musiikki toistui napakasti ja täsmällisesti äänen painopisteen jäädessä kaiuttimien väliselle alueelle pystysuuntaan kapeampana kuin McIntosheilla ja vähemmän syvänä kuin Classeilla.
Bel Cantot puhalsivat hyvin yhteen hiileen Epos M12.2i:n kanssa. Yhdistelmä ei yltänyt Classe- tai McIntosh-systeemien tasolle niiden vahvoilla alueilla, mutta kilpaili tasaväkisesti, kun voittajaa haettiin parhaalla keskiarvolla.
Onko Hong Kongin tyylissä järkeä?
Paitsi, että tässä kokeilussa ei haettu voittajaa. Tarkoitus ei ollut verrata laitteistoja keskenään, vaan tutkia, että kun kaiutin on annettu, voiko ja missä määrin oheislaitteistoa vaihtamalla saada mielekkäitä muutoksia aikaan äänenlaadussa? Vastaus on, että voi ja vaihtelevassa määrin.
Jokainen yhdistelmä tässä kokeilussa onnistui tuottamaan omanlaisensa äänimaailman. Jos minä olisin ollut Epos M12.2i, olisin ehkä valinnut McIntoshit, mutta se olen vain minä. Jonkin toisen kaiuttimen kohdalla olisin valinnut Classet tai Bel Cantot.
Kaiutin on edelleen se, joka erehtyy eniten. Vahvistimet ja soittimet eivät sorru samassa määrin epäjatkuvuuksiin sointitasapainossa, puutteisiin harmonioiden toistossa jne. Silti niillä voi olla keskeinen rooli hienojakoisempien äänen ominaisuuksien esillepanossa ja sitä kautta musiikin viestin läpimenossa.
Ja vahvistimen ja kaiuttimen yhteenpelaaminen on aina vaan huippu tärkeä juttu. Eikä yksinomaan vaimennuskertoimen tai wattimäärän vuoksi.