Mar 14, 2010

Kari Nevalainen

Tapio Suonperä is a highly experienced audiophile who likes to strive for a perfect sound by experimenting with speaker enclosures, tubes, components etc. I’ve known Tapio since the time he got his first PHY wide-bandwidth drivers. Having had PHYs for some years, I told him that he would now have one of the finest drivers known by the history of audio but that from now on he would face hard time in making them work in a cabinet or enclosure. And that’s exactly what happened.

In this interview Tapio tells about his numerous experiments with the beloved 12" PHY H30 units and the TW 37 tweeter, especially related to various baffles: straight baffles of different size and shape, straight baffles with wings of different size and shape, folded baffles etc. Particularly interesting are his tests with different wood material and methods of damping the baffle. He’s got a baffle made of mahogany, ash and thin birch veneer etc. And all sound different, he claims. The one made of ash was perhaps the best - the most neutral - sounding. The thin but rigid birch baffle sounded fast, lively and rhythmical but also somewhat colored.

The main deficiencies of all the PHY baffles he tried related to the control of the bass in the room and lack of edge and sparkle at the other end of the frequency spectrum. These problems he tried to mitigate, in addition to material choices, by making certain changes to the electronics. He eventually ended up in splitting the frequency band in two sections, also because he wanted to try something new! In his current baffle, the frequencies above 275 Hz are handed over to Feastrex D5, and below 275 Hz 16” Supravox woofers (field coil) are in charge. The crossover for the bass units is active. The Q set at 0.6 gives the best bass performance. But Tapio is split as to whether to use pine or cedar for the baffle!

Tapio's source is an old Sony CD as a transport, and the current DAC is Buffalo Sabre 32 DIY DAC. A slightly modified Transcendent Grounded Grid works as a preamp, the active crossover is Behringer DEQ 2496 Ultracurve. The amp for the Feastrex is Yamamoto A-8 S EML with 45-tubes and for the Supravox woofers Lehmann Stamp.

The full interview in Finnish

Olen tuntenut Tapion siitä asti, kun hän hankki ensimmäiset PHY:n laajakaistaelementit. PHYitä vuosia kokeiltuani kerroin Tapiolle, että hänellä on käsissään yhdet äänentoistohistorian hienoimmista kaiutinelementeistä, mutta että tästä eteen päin hänellä olisi kova työ saada ne toimimaan hyvällä tavalla kaiuttimessa. Näin myös kävi. Mutta aloitetaan alusta.

KN: Kerro lyhyesti kaiutinharrastuksestasi ennen PHYitä?

TS: Minulla oli 60-luvulla kaikenlaisia DIY-viritelmiä lähinnä Seasin ja Peerlesin elementeillä. Nuo olivat yleensä kaksoiskartiokaiuttimia. Laajakaistoja periaatteessa, mutta eihän niistä juuri yläpäätä tullut. Ensimmäiset oikeat kaiuttimet olivat KLH 17 -kaapit 70-luvun alussa. AR 12 oli myös pitkään, reunaripustuksetkin piti uusia kun hapertuivat täysin. Miragen jalustamalli kävi hyllyssä, Proac Response 1 S myös ja niiden kanssa ensimmäiset hyvät jalustat. Sitten seurasi Dynaudion isot lattiakaiuttimet Contour 3.3:t, Wilson Benesch ARC, pienemmän pään Magnepan ... Lopulta päädyin DIY-pohjalta tehtyihin Ariel 6.1 –transmissiolinjakaiuttimiin.

KN: Mistä sait yllykkeen lähteä kokeilemaan laajakaistakaiuttimia?

TS: Perinteisten hifikaiuttimien, useimmiten kaksiteisten kotelokaiuttimien soundi ei vain herättänyt niitä tunteita, joita olisi mielestäni pitänyt. Parhaimmillaankin niiden soundi jäi tunnetasolla jollain lailla vajaaksi. Ne eivät luoneet elävyyden illuusiota. Muistikuva 1960-luvulta kertoi, miten jokin vanhempi paperikartiokaiutin oli soinut oikealla tavalla elävästi  alkeellisessakin kotelossa. Etsimme poikasina läheiseltä Talin kaatopaikalta vanhoja radioita, joita löytyi kyllä. Näistä revittiin irti ainakin kaiuttimet. Putkia ja muuntajia otettiin myös. Osa kaiuttimista, esim isoista Telefunkeneista ja Saboista otettuja, oli oikein hyviä. Myös erillisiä diskanttielementtejä löytyi. Nämäkin pahvikartioisia.

KN: Mitkä olivat ensimmäiset vaikutelmasi PHY:n laajakaistaelementeistä? Mikä niissä oli erityisen hyvää? Mihin ominaisuuksiin innostuit?

TS: Ensivaikutelma PHYistä oli muistuma nuoruuden harrastamisesta. Varsinkin 8 tuuman elementti soi muistoja herättäen. Musiikilla mitaten hyvää niissä oli tietty aitous, jota olin kaivannut. Se aitous tuli varmaan koherenssista, nopeudesta ja herkkyydestä. Lisäksi olin kyllästynyt joidenkin edellisten kaiuttimieni enemmän tai vähemmän ”muoviämpärisoundiin”. Paperikartiokin värittää ääntä, mutta paljon miellyttävämmin kuin tuolloin yleinen polypropyleeni. Ja PHYthän ovat hyvin affektiiviset kaiuttimet. Myös dynamiikan välittyminen kerrostalovolyymeillä  on hyvää.

KN: Mikä sitten PHY:n elementeissä ei ollut aivan kohdallaan? Eli mitkä ominaisuudet saivat sinut lopulta hakemaan jotakin muuta?

TS: Puhun nyt vain 12-tuumaisista, sillä 8-tuumaiset vaihtuivat aika pian niihin. Niiden yläpäässä tuntui omaan makuun olevan aavistus vajetta, joka ilmeni ambienssin tummuutena ja lievänä ilmavuuden puutteena. Myös saksofonien ja jousisoittimien äänestä jäi puuttumaan se aivan viimeinen särmä. Tietty tymäkkyys, josta olin pitänyt, alkoi ajan kanssa kuulostaa sulkeutuneemmalta kuin olisin halunnut. Eli olisin toivonut koko kaistalle vähän enemmän avoimuutta. Myös yläbassokorostusta esiintyi lievästi.

Basson laadusta pidin kovasti, mutta alimpien taajuuksien esiin saamiseksi olisi baffelin kokoa pitänyt kasvattaa huomattavasti. Kokeilinkin muun muassa vanhan suuren vesisängyn pohjalevyillä. Ei oikein toiminut. Alabassoa tuli, mutta ylemmän basson määrä nousi liikaa. Erilaisissa baffelikokeiluissa yksi tavoite olikin saada alin basso maksimoitua ilman, että ylemmillä taajuuksilla esiintyisi kuminaa. Eli kyse oli pitkälti sopivan  kompromissin löytymisestä. Elementin korkeudeksi lattiasta tuli noin 60 - 80 senttiä lattiaheijastusten vähentämiseksi ja stereokuvan saamiseksi oikealle korkeudelle. Baffelin leveydeksi vakiintui noin 75 – 80 cm hieman elementin korkeudesta riippuen. Noilla leveyksillä basso ulottui siististi n. 50 hertsiin lopettaen toimintansa käytännössä 40 hertsiin. Tuohan kyllä riitti akustiselle jatsille ja kamarimusiikille sekä rokille. Mutta halusin kuulla jalkiot ja sinfoniaorkesterin isot äänet. Kokeilin erilaisia kylkiä ja siipiä, mutta niissä oli omat tunnetut ongelmansa ja luovuin niistä.

KN: Kerro minkälaisissa koteloissa pääasiassa kokeilit PHYitä?

TS: Minulla oli kaksi takaa avointa baffelia pitempään käytössä. Ensimmäinen oli 26 millin saarnesta, koko 76 x 110 senttiä.  Siinä oli ehkä neutraalein ääni, mitä olen PHY:n 12 tuumaisista kuullut. Basso oli laadultaan hyvä lievästä yläbassokorostuksesta huolimatta. Siisti ääni, ei liikoja korostumia tai monttuja millään alueella. Jotkut kuulijat pitivät tuota parhaana PHY-baffelinani. Itse koin äänen aavistuksen värittömänä kun tiesin mitä noista elementeistä parhaimmillaan lähtee.

Lähdin hakemaan lisää eloisuutta kevennetyllä baffelirakenteella. Suunnittelin ja teetin 4 millin koivuvanerista tehdyn epäsymmetrisesti taivutetun baffelin. Mitat olivat noin 82 x 115 senttiä. Sisäpuolella oli epäsäännöllinen, myös 4 millin vanerista tehty tukiristikko. Rakenne oli kevyt mutta jäykkä. Ääni oli mielenkiintoinen. Elävä, nopea, rytmikäs ja alkuun melko värittynytkin. Myös jollain lailla hiukan levoton keskiäänialueella. Tuo levottomuus ja värittyneisyys oli kuitenkin suhteellisen helppo saada kuriin tukirakenteiden ja etulevyn sopivalla vaimentamisella. Käytin melko kevyttä vaimennusta, sinitarra- ja polyesterivanupaloja sisäpuolelle, sillä halusin säilyttää äänen mahdollisimman elävänä. Näin jälkikäteen ajatellen hiukan voimakkaampi vaimennus olisi kenties ollut paikallaan. Ääneen jäi vielä joitakin korostumia, jotka ilmenivät joidenkin taajuuksien kevyenä pintaan nousemisena.

Siinä missä saarnibaffelista yleisesti ottaen pidettiin, kevytbaffelini jakoi mielipiteitä jyrkemmin. Monet pitivät niitä oikein hyvinä. Joittenkin mielestä ne olivat aivan kamalat. Tuo kertoo ehkä jotain niiden erityisluonteesta. Mitään tavanomaista hifiä ne eivät todellakaan edustaneet. Itselläkin oli välillä vähän ambivalentti olo tämän ratkaisun suhteen. Ja olivathan ne ulkonäöltäänkin melko persoonalliset ilmestykset.

Näitä kahta baffelia ennen minulla oli vielä mahonkibaffelit, jotka olivat aika hyvä-ääniset. Varsinkin 2A3-vahvistimen kanssa mahonkibaffelilla syntyi hienoa synergiaa. Ongelmana oli hiukan liian hento basso alunperin kapeahkosta, 63 cm leveästä         etulevystä johtuen. Lisäksi esiintyi tuota aiemminkin mainittua terävimmän särmän lievää pyöristymistä. Mahonki oli ilmeisesti myös liian tuoretta alkaessani työstön. Puutavara olisi pitänyt ensiksi kuivata hitaasti vuosi, pari. Baffelin reunoihin alkoi ilmestyä pieniä halkeamia, joiden pelkäsin tuottavan säröä. Ehkä turhaan, koska ääni oli hieno.

KN: Sitten tuli aika jakaa laaja toistokaista kahtia eli palata ikään kuin alkuun. Kerro miten päädyit nykyisiin kaiuttimiisi?

TS: Edelleenkin voisin elää PHYiden kanssa sulassa sovussa ja jatkaa baffelien kehittämistä. Voisin kuvitella kykeneväni vielä parantamaan noita. Se mahonkinen oli kyllä niin hyvä, kuin niillä mitoilla oli mahdollista. Mutta kaipasin jotain kokonaan erilaista. Niinpä päädyin valitsemaan Feastrex/Supravox -yhdistelmän. Laajakaista Feastrex D5 nf oli helppo valinta nettikirjoitusten perusteella. Pitkään hain sille sopivaa bassoelementtiä. Supravoxilta löytyi mielestäni paras vaihtoehto. Vaatimukset olivat voima/kartiopaino, alhainen resonanssi, suuri herkkyys, riittävä pinta-ala, tasainen taajuusvaste välillä 25 – 400 Hz ja baffeliin soveltuva Qt-arvo, 0,5 – 1,2. Supravox 400 EXC muodostui noiden tekijöiden perusteella selkeäksi ykkösvaihtoehdoksi. Magneetin säätömahdollisuus on hieno juttu ja tuli ikään kuin kaupan päälle.

Halusin tehdä bassopäästä aktiivisen, koska se on mielestäni paras tapa saada basso-ongelmat hallintaan hankalassa huoneessani ja baffelin mitat inhimillisiksi. Feastrexiin halusin taas mahdollisimman yksinkertaisen ”vanhanaikaisen” ylipäästösuotimen. Päädyin aluksi toisen asteen bessel-suotimeen ja jakotaajuuteen 275 hertsiä. Mitään impedanssi-, vaste-  tai muita ylimääräisiä korjauksia en halunnut käyttää. Kuuntelun jatkuessa suodinkin yksinkertaistui. Otin suodon Feastrexilta pois ja bassosuotimen loivensin ensimmäiseen asteeseen jakotaajuudelle 160 Hz:iä. Tuli aavistus lisää elävyyttä jakotaajuusalueelle.

Alkuun tein baffelin jostakin trooppisesta kovapuusta. Basso oli napakka, mutta Feastrexit soivat melko rumasti. Sahasin baffelin poikki bassoelementin yläpuolelta ja liitin tilalle vastaavan kokoisen mäntylevyn. Sointi muuttui ihan toisenlaiseksi. Nyt oli ongelmana mäntybaffelin lievä eloisuus. Sen vaimentamiseksi olen huomannut hyväksi keinoksi liimata joustavalla massalla, esimerkiksi silikonilla pieniä painavia keraami- tai kivilaattoja sopiviin kohtiin. Muutamalla pienellä laatalla liiallinen elävyys asettui.

Baffelin malli oli sirouden vuoksi ylöspäin kapeneva. Olin tehnyt suunnitteluvirheen baffelin mitoissa. Se oli liian kapea Feastrexin kohdalta. Näin elementin vaste alkoi hitaasti laskea ennen aiottua jakotaajuutta ja 200 – 300 Hz:n alueelle syntyi vajaus, jota ei sähköisin keinoin pystynyt korjaamaan. Tämä kuului esimerkiksi mieslaulajien äänen ohuutena sekä pianon vasemman käden lievänä voimattomuutena. Tein uuden baffelin, joka oli Feastrexien kohdalta 15 – 20 senttiä leveämpi ja ongelma korjaantui. Uusi baffeli syntyi seetristä, jota oli edullisesti tarjolla. Ääni erosi yllättävän paljon männystä. Männyn ääni oli pehmeämpi ja aavistuksen eloisampi. Seetri ei ole aivan yhtä eloisa, eloisa kuitenkin ja sen tuottama ääni on ylärekisterissä hiukan kovempi. Tämä kuuluu selvästi erilaisten perkussiosoitinten voimakkaampana esilletulona. En pysty sanomaan kumman puun tuottamasta äänestä pidän enemmän. Molemmissa on puolensa.

KN: Mihin luulet, että eri puulajien tai eri puulajeista tehtyjen levyjen erilainen vaikutus ääneen johtuu? Onhan esimerkiksi PHYiden runko mekaanisesti erittäin jäykkä ja kuollut?

TS: Painapa vaan korvasi baffelin pintaan musiikin soidessa. Yllättävän paljon värähtelyjä on kuultavissa, olkoonpa elementti tai baffeli kuinka vaimennettu tahansa. Eri puulajit reflektoivat tässä eri lailla ominaisuuksiensa mukaan.

KN: Harkitsitko koskaan mitään muuta kotelotyyppiä?

TS: En oikeastaan. Olen mieltynyt dipolikaiuttimiin, koska en ole tavoittanut niiden avoimuutta ja kotelovapaata värittymättömyyttä muilla kaiutintyypeillä. Myös kuuntelutilani bassopään ongelmat tuntuvat helpoimmin ratkeavan kyseisellä kotelotyypillä. Kuuntelen kohtuullisilla volyymitasoilla enkä kaipaa umpikotelon tuomaa fyysistä potkua lujilla tasoilla. Ulottuvuutta on kyllä riittävästi. Vaste tuntuu menevän 25 Hz:iin mukavan voimallisena. 20 hertsiä kuulostaa sitten jo vaimentuneelta, vaikka testilevy laittaakin ikkunat helisemään kun lujemmalle laitetaan. Eli kyllä sieltäkin vielä jotain hörinää löytyy.

Basson nopeus ja seurattavuus ovat nyt erinomaiset. Qt 0.6, mikä on kuuntelemalla valittu, antaa systeemissäni sopivan yhdistelmän muhkeutta ja napakkaa iskua. Magneetin jännitteellä tuota voi säätää. Aktiivin bassoelementin ja passiivisen laajakaistaelementin yhteistoimintaa jakoalueella olen säätänyt useamman kuukauden intensiivisesti kuunnellen. Nyt se alkaa olla kunnossa.

Bassoalueen jako on toteutettu aktiivisena käyttäen alipäästösuotimena Behringer Ultracurve DEQ 2496:ta. Se soveltuu tähän tehtävään erinomaisesti. Baffelien ”kapeudesta” johtuen alipäästösuotimeen on sisällytetty dipolikorjaus 80 Hz:stä alaspäin n. 6 dB/oktaavi. Samassa yhteydessä on selviä huonevasteen mutkia kevyesti tasoitettu. Pidän lopputulosta tässä suhteessa hyvin onnistuneena. Mitään mittauksia en ole tehnyt, vaan kaikki suunnittelu ja säätö perustuu kuulohavaintoihin kuuntelupaikalla. Useampia korvapareja on ollut eri vaiheissa mukana.

KN: Mitkä ovat uuden kaiuttimen ilmeiset äänelliset edut edellisiin verrattuna?

TS: Nämä kaiuttimet ovat joka suhteessa ainakin hiukan edeltäjiänsä paremmat. Ja kokonaisuutena melko paljon. Ilmavuutta, tarkkuutta, erottelevuutta ja särmää löytyy rasittamattomana kokonaisuutena. Keskiäänet ovat miellyttävät makeilemattomalla, rehellisellä tavalla. Ja basso, sehän taisi tulla jo aiemminkin mainittua, ei juuri parempi voisi olla. Olen hyvin tyytyväinen kokonaisuuteen.

KN: Mitä parannettavaa vielä kenties on?

TS: Parannettavaa ei nyt heti ole helppo keksiä, mutta ihminen ei olisi mies, jos se ei olisi koko ajan jotain vääntämässä. Voisin kokeilla, miten saisi tuohon vielä aavistuksen sitä mäntybaffelin mielyttävyyttä. Ajattelin, että jos vaikka jyrsisi Feastrexin takaa laajalta alueelta tuon seetrin melko ohueksi ja liimaisi vastaavan palan mäntylevyä tilalle, niin yhdistyisivätkö soundit vastaavalla tavalla, Seetrin nopeus ja tarkkuus yläpäässä yhdistyneenä männyn aavistuksen pehmeämpään sointiin.

KN: Minkälaista elektroniikkaa olet käyttänyt baffeliesi kanssa?

TS: CD-pyöritin on joku vanha Sony. DA-muuntimia on muutamia. Nyt käytössä on Buffalo Sabre 32 DIY DAC. Etuvahvistin on Transcendentin Grounded Grid lievästi modifioituna, aktiivijakosuotimena on Behringerin DEQ 2496 Ultracurve, vahvistin Feastrexille on Yamamoto A-8 S EML:n 45-putkilla ja vahvistimena Supravoxille Lehmann Stamp transistoripääte. Yamamoton tiesin ennestään hyväksi. Siksi hankin sen tähän nimenomaiseen tarkoitukseen. Lehmann oli sattumalta edullisesti kaupan. Yhtä hyvin voisi olla halpa Nad tai Rotel ajamassa alapäätä. Mutta Lehmann toimii tuossa oikein hyvin. Varmaankin vaihtuu kuitenkin DIY-putkariin jossain vaiheessa. Behringer oli ennestään tuttu ja tiedetty toimivaksi juuri tällaisessa käytössä.

KN: Lyhyen kuuntelun perusteella ääni vaikutti erinomaiselta, korkeatasoiselta. Juuri sellaiselta, että sitä on pitkään haettu ja kypsytelty. Siitä ikään kuului pitkän kokemuksen tuoma varmuus. Huomasin myös, että järjestelmäsi on sillä mielellä koottu ja kehitetty, että realismia ei haeta äänen voimakkuuden kautta. Pikemminkin todenmukaisuutta etsitään musiikin yksityiskohtien toistamisen ja äänikentän tai tilatunnun kautta, mitä melko lyhyt kuunteluetäisyys vielä korostaa. Olenko lainkaan jäljillä?

TS: Olet aivan oikeassa. Kuuntelen melko kohtuullisilla volyymeillä. Yksi tärkeä lähtökohta laitteiston kokoamisessa on ollutkin se, että musiikin eri osa-alueet välittyisivät aidon oloisesti myös matalammilla äänenpainetasoilla. Ei kovinkaan helppo tehtävä.

KN: Ilmeisesti tämä nykyinen järjestelmäsi ei ole aivan yhtä valikoiva musiikin suhteen kuin PHY-baffelisi olivat. Missä määrin nykyinen ääni palvelee vain omia musiikkimieltymyksiäsi?

TS: On ollut iloinen yllätys, että nykyinen laitteisto toistaa musiikkia hyvin laaja-alaisesti. Kuuntelen musiikkia aika laajalla skaalalla eikä sen nautittava toistuminen tunnu olevan enää laitteistosta kiinni. Hyvää musiikkia kutakuinkin Bachista John McLaughlinin kautta Opethiin on päivittäisessä kuuntelussa ja hyvin toimii.