Mercuriale FC413 - The French Beauty
Mercuriale FC413 is a peculiar looking French loudspeaker from the 1970s. It utilizes relatively small drivers for better transient response. Each driver is mounted in a separate tube-like cabinet in order not to excite cabinet resonances. It’s a 84 dB sensitive 4 ohm design.
The article will tell about refurbishing the FC 413 from head to toe, and how the made-up French beauty sounds.
All images by Kari Timonen.
The Return of the Royals
It has happened to us all: you see a pair of vintage loudspeakers at eBay and think it is you who will rescue them and give them a new life. I bought, for a couple of hundred euros, a pair of peculiar looking French speakers through the internet. They were big and ugly with a big twist of elegance and beauty. Like an old guitar: too early to be tossed. No one first recognized them.
When they arrived at Helsinki, I knew we had something special at hand. No info on the internet. Many specialists did put their hands on them but only the head designer Jorma Salmi from Gradient Loudspeakers recalled them – he had heard them in the 1970’s. They were designed for the same audio market as B&O but obviously failed. From the internet we found a telling ad to give a hint who would be the possible owners of these speakers: those who collect African art and have a three million dollar house:
http://img40.xooimage.com/views/5/8/a/mercuriale78-50--17de609-180c1b1.jpg/
The chief editor of INNER-AUDIO found the set from his French catalogues as well. Mercuriale FC413 is the closest model number to identify them. The company Mercuriale seems to be still alive but obviously not very actively: last time their website was updated was in 2005. No help from their contact info either.
I partnered with Martti Rantanen, an audio hobbyist and worker of the Finnish National Library who agreed to refurbish the speakers. The mission was to fix them technically but from outside leave them with a slight touch of vintage as old furniture. No glitch, no gimmicks. We had not a great budget and not a fixed timetable. Martti did the job along with his normal duty.
A closer look showed that the whole construction was twisted. The set had been dropped. So the first thing to do was to detach the drivers and straighten the frame. All the electronics were checked and resoldered as they were defect due to the accident. Martti even drew up a schematic of the electronic circuit. The speaker elements had been changed at least twice before; there were no signs of the originals. The current drivers probably originated from a car, and sounded such too, they were thus all rejected. - The set opened and checked.
Fitting elements were found from Suomen Hifitalo: Seas MP14RCY as a woofer, and Seas 27TDFC as a tweeter. The price of the elements was 500 euros. The elements did not fit just like that, and the massive wood cabinet needed some elaborate milling. This was the slowest and hardest part of the project. The cutting had to be point perfect to meet the exact shape of the drivers. The total of eight woofers and two tweeters finally – after many hours - did fit like gloves. - The cabinet after milling the holes for the drivers.
The new woofer and tweeter adjusted...
The crossover soldered with silver tin ...
We then replaced the damping materials with new one we bought from Gradient.
Finally we cleaned the surface of the cabinet, rubbed it three times with bee wax, and finished it with a Liquer polisher. It gave a nice touch for the speakers. The whole effort took three days along with daily routines. - The speaker is finished. The frame straightened and ready to kick.
Sound
The sonic result was mildly put rewarding. The straightened frames made the set sound impressive and we thought that they communicated musically with the original authority planned by the designer. We played them with two sets of elctronics. In command of a vintage Sharp Optonica and the preamp the Mercuriale FC413 sounded amazingly natural. The bass descended near 50-70 Hz. The lowest bass was nicely simulated, and there was no real need for a subwoofer (we did try with an Elac sub).
The midrange left no complaints. It was so seducing. We played the female jazz singer Pirjo Hirvonen from a recent CD and were pleased to notice that the sound did not have that modern small speaker boxiness at all. And there was enough explosiveness for the modern music of Angelique Kidjo, for example. The idea was to use these speakers as the main speakers in a stereo system, and that purpose they served impeccably.
We tried one Mercuriale FC412 as a mid speaker in the so-called Ortoperspecta '3-channel' configuration with an old Voima tube amplifier, and it managed pretty well in this capacity too. There was no distortion etc. but the need for more bass was obvious. The soundstage was great; the listener was carried ‘there’ and the sound was concrete and realistic.
Since we were so satisfied with the sound, we were curious why the speaker never had any greater success? Couldn’t figure out an answer. In our mind, the small drivers did excellent job in this speaker, they provided a big sound surface and gave great detail.
Does it make sense to rescue such vintage speakers? If the cabinet is something else than MDF or plywood, Yes. If you are going to use and enjoy them, Yes. If you just buy them in order to store them in your garage, maybe not.
The total cost for us was 1 000 euros (purchase, transport, parts, woodwork and compilation). What else equally exciting can you get with the money? At least the Royals are now back and have found a new home with well-deserved respect. I have done my job. Let them do theirs now.
In Finnish.
Mercuriale FC413 on erikoisen näköinen ranskalainen kaiutin 1970-luvulta. Idea on käyttää useampia pienempiä kaiutinelementtejä transienttitoiston parantamiseksi. Jokainen elementti on omassa, kartiomaisessa kotelossaan. Kaiutin on 84 dB herkkä ja impedanssi 4 ohmia.
Tämä on kuvakertomus siitä, miten ranskalaiskaunottaret, Mercuriale FC413:t 1970-luvulta, palautettiin perusteellisen restauroinnin kautta arvoiseensa asemaan ja miten ne saatiin soimaan. Kuulet myös kannattaako vanhojen kaiuttimien restaurointi?
Kuvat Kari Timonen.Saksan eBayssa myytiin pari vuotta sitten merkillisen näköisiä kaiuttimia.
Ne olivat suuret ja kauniinrumat. Niiden rakenne oli varsin poikkeuksellinen. Kukaan ei tunnistanut niitä. Ostin ne parilla sadalla eurolla tyypillisellä 'Für Bastler' -merkinnällä ('remonttitaitoiselle').
Kun ne saapuivat Helsinkiin, tiesin että nyt oltiin tekemisissä jonkin hyvin epätavallisen ja kiinnostavan kanssa. Näitä ihmeteltiin urakalla, kukaan ei muistanut nähneensä mitään vastaavaa rakennetta. Puutyö oli massiivista. Järkäleet painoivat kumpikin teräsrunkoineen noin 25 kiloa.
Jorma Salmi Gradientilta muisti nähneensä tällaiset 1970-luvulla messuilla. Hänen mukaansa nämä kaiuttimet pyrkivät aikanaan B&O:n kaltaisille kapeille design-markkinoille, mutta häipyivät yhtä nopeasti. Tämän lehden päätoimittaja löysi kaiuttimet ranskalaisista luetteloistaan. Nyt niillä on nimi ja merkki: Mercuriale FC413. Samanniminen firma on edelleen olemassa ja myy kaiutinelementtejä. Tosin verkkosivuja ei ole päivitetty sitten 2005.
Kansalliskirjaston vahtimestari, radioharrastaja Martti Rantanen kunnosti ne pyynnöstäni. Kunnostus kesti useamman viikon. Tarkoituksena oli tekninen kunnostus, pinnaltaan ne saisivat jäädä 'elämää nähneiksi'. Hankkeella ei ollut aikataulua ja kunnostusta tehtiin puhdetöinä muiden töiden ohella.
Lähempi tutkimus osoitti, että kaiuttimien muuten vahva putkirunko oli vääntynyt: ne oli ilmeisesti pudotettu.Runko oikaistiin. Samoin sisällä olevat kondensaattorit tarkistettiin. Martti teki kytkennästä kaaviopiirroksen.
Kaiuttimet olivat saaneet jo kolmannet kaiutinelementit. Ne olivat autoradiotasoa ja soivat surkeasti jos ollenkaan. Tilasimme Suomen Hifitalosta sopivat elementit: Seas MP14RCY -bassoelementit ja Seas 27TDFC tweeterit. Hinnaksi tuli noin 500 euroa.
Elementit eivät sopineet suoraan ja massiivipuuta jouduttiin jokaisen kaiutinkotelon kohdalla jyrsimään. Tämä täsmällisyyttä vaativa kunnostusvaihe oli kaikkein aikaavievin. Seuraavaksi uusittiin kaiuttimien fyllit, jotka saatiin Gradientilta. Myös sisäistä johdotusta uusittiin.
Pinta puhdistettiin, käsiteltiin mehiläisvahalla ja huonekaluöljyllä. Syvä pinta, jossa oli elämän jälkiä, tuntui kaiuttimen omalta pinnalta ja annettiin olla sellaisenaan. Niiden omat suojat tarroitettiin ja nyt ne antavat varsin siistin yleisvaikutelman. Lopputulos oli varsin palkitseva. Rungoltaan oikaistut kaiuttimet olivat vaikuttavan näköiset.
Kun soitimme niitä vähän järeämmällä transistorivahvistimella, ne olivat selvästi heränneet jääkaudesta. Keskiäänialue ja transientit soivat kauniisti ja jopa alin basso noin 50 - 60 hertsiin tuuttasi luontevasti. Etenkin lauluäänten toisto oli varsin nautittavaa.
Kokeilin yhtä kaiutinta käsillä olleen Voima-vahvistimen keskikaiuttimeksi ja se suoriui hämmästyttävän hyvin tehtävästä. Suurta bassoa ei tullut, mutta kaikki sen yläpuolella kuulosti varsin miellyttävältä. Ääni oli avara, lämmin ja 'keskusteleva'.
Seuraavaksi on tarkoitus suunnittella näille omat jalustat, jolloin ne pääsevät ansaitsemaansa akustoituun tilaan. Uskomme, että näiden kaunottarien kanssa on vielä monta vuotta hyvää elämää jäljellä.
Koko projektin kokonaiskustannukset olivat noin 1000 euron luokkaa (hankinta, kuljetus Saksasta, osat, 'kaverityö'). Mitä muuta näin jännittävää voi saada samalla rahalla?