Accustic Arts Proline MK3 vs. Wilson Benesch The Arc
Four five thousand euros for a stand- mount speaker? That price range is a true death division for many reasons. And yet there is no shortage of such speakers. This time the competitors came from Germany, Accustic Arts, and the UK, Wilson Benesch. Both cost c. 4000 euros.
Accustic Arts Proline 3 is the third version of the Premium 2-way ported loudspeaker. The manufacturer has invested in the quality of the cabinet made of high pressure laminated fibre board with numerous stiffening elements.
The woofer/midrange driver is an optimized 180 mm unit with an extremely stable, but ultra light magnesium diaphragm, a new “low loss”-rubber bearing, an optimised heat dissipation through chrome plated phase plug made from solid copper etc. The new 27 mm dome tweeter is a non-ferrofluid design, the dome made of woven silk. The trademark of Accustic Arts is extremely precise pairing achieved by using computer-aided selection
of the tweeter and woofer/midrange units. The response (45 - 28 000 Hz) of the left speaker is allowed to deviate from that of the right speaker at most +/- 0.25 dB
Wilson Benesch The Arc is a better known case. Its curved A.C.T. carbon fibre panels WB developed already in the mid 1990s. The Tactic midrange unit as well as the 25 m textile dome come from the more expensive Discovery. The two ports at the bottom shoot downwards in a special made stand. The filter for the midrange driver is of first order, second order for the tweeter. The units cross at 5 kHz. The announced frequency response is (-3dB) 45 – 25 000 Hz, sensitivity 88 dB (1m / 2.83V), nominal impedance 6 ohms (min 4 ohmia) and the max SPL (1m) 111 dB.
Both speakers were served by the same system: Accustic Arts CD-Player I – MK3 (5499,00€), Audio Replas Ref Si-7000 SZ interconnect (856,00€), TRI TRV-4SE tube pre (1899,00€), Homegrown Audio DNA interconnect (710€), Accustic Arts Power I –MK2 integrated used as a stereo power amp (5399,00€) and Accustic Arts Premuim Line-MK2 speaker cable (1575,00€).
Of the two, Proline MK3 sounded brighter, and in that sense it was also more revealing especially over the tweeter range (cembalo, metal string acoustic guitar etc.). Proline MK3 was more piquant and sharper. But The Arc wasn't soft in itself, it was softer only with respect to Proline MK3's HF response. The Arc was inconspicuous.
The sound of the Arc is deceptive. It first appears as rather modest sounding but steadily grows in; one reason being its elevated but smooth mid-range performance. Proline MK3 was more unforgiving in this respect. It also had a deeper soundstage, The Arc was more forward sounding, and it is likely that these qualities are due to the differences in the tonal balance.
Proline MK3 is faster sounding than The Arc but The Arc is at least as good or even better at timing. The bass was equally extended and pure, subjectively The Arc sounded 1/3 octaves thinner or paler. Both speakers mastered big orchestral music surprisingly well. Proline MK3 was a tad cleaner from upper bass to lower midrange.
At some point, the TRI TRV-4SE tube pre was removed and the Accustic Arts CD-Player I was connected straight to (Accustic Arts Silver Line XLR cable) Accustic Arts Power I-MK2 integrated. For some reason, this tubeless configuration functioned better with both speakers. The sound was slightly less airy and transparent but there was more happiness and livelyhood in the sound. Proline MK3 benefitted from the change especially but now one needs to be even more careful with the bright top end. There's only a thin line between healthy openness and aggression, transparency and listening fatique.
The Arc too knows how to sound clear and accurate. But its clarity and accuracy was of different kind. With a cembalo sample, The Arc kept the cembalo melodious and tonally rich, exactly as it should, avoiding any metallic color. Both speakers handled well - without compression - multi-layered medieval choral music but the music got quite different nature in each case. Proline MK3 appeared to be slightly more selective regarding music type/recording than The Arc. In some mysterious way both speakers managed to deliver a performance that is simply not generally available in less expensive loudspeakers. Are they worth 4000 euros is in a less mysterious way beyond the point. Those who want and can have a 4000 € standmount speaker, get one. Here are two good candidates to start with.
The whole article In Finnish.
Jos hifi-bisneksessä on kuolemanlohko, sen täytyy olla 4000-5000 euron jalustakaiuttimet. Ei siinä merkityksessä, että tuohon kategoriaan olisivat osuneet kaikkein kovimmat kaiuttimet, vaan siksi, että jos siitä selviää hengissä, tietää tehneensä jotakin oikein.
Tavallaan tehtävänasettelu on helppo: suunnitella kaiutin niille, jotka syystä X, Y tai Z eivät voi tai halua hankkia lattialla seisovaa kaiutinta, mutta eivät sen vuoksi halua tinkiä kaiuttimen suorituskyvystä, äänenlaadusta. Sama se, ovatko syyt tosiasiallisia vai kuviteltuja, jalustakaiutin sen pitää olla.
Ongelma ei siten ole, että samalla hinnalla saa erinomaisia 2- tai useampiteisiä lattiakaiuttimia paneeleista dynaamisiin. Ongelma on, mitä laatu tässä yhteydessä tarkoittaa? Konsepti on niin koluttu, että innovatiivisuutta hehkuttamalla ei pitkälle pötkitä.
Koteloonkaan ei voi loputtomasti investoida. Elementeissä on tietenkin eroja, mutta muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, kaupallisten kaiuttimien elementit ovat hyllytavaraa tai niiden viritelmiä. Elementeillä, jakosuotimen osilla ja liittimillä - tekniikalla - ei parhaalla tahdollakaan selity kuin osa hinnasta.
Valmistajat itsekin myöntävät tämän epäsuorasti kutsumalla 4000-5000 euron jalustakaiuttimiaan ”ultimaateiksi statementeiksi” tai ”premium-luokan kaiuttimiksi” tai ”absoluuttisiksi referensseiksi”.
Valmistajille tilanteen tekee vielä tukalammaksi, että hintahaitarin toisessa päässä laatu kasvaa kohisten. 400-500 eurolla saattaa saada äänivaroiltaan hämmästyttävän hyvän jalustakaiuttimen, puhumattakaan 2000-2500 euron jalustakaiuttimista. Miten siis voi lähtökohdiltaan lähes samanlainen kaiutin maksaa kaksi- tai kymmenkertaisesti? Vaikka perustelut löytyisivätkin, äänenlaadun rajakustannus on korkea ja kasvussa.
Kaikesta tästä huolimatta kuolemanlohkoon on tunkua. Masokismia harrastavat ainakin Sonus Faber, Totem, JM Lab, Pioneer, ... Listasta tulisi äkkiä pitkä. Oma lukunsa ovat yli 10 000 ja 20 000 euroa maksavat jalustakaiuttimet.
Tällä kertaa kuolemanlohkossa mittaa ottivat Accustic Arts Proline MK3 Saksasta ja Wilson Beneschin The Arc Iso-Britanniasta. Molemmat ovat refleksiperiaatteella toimivia kaksitiekaiuttimia, molemmat maksavat melko tarkkaan 4000 euroa pari. Mielenkiintoiseksi kisan teki, että englantilaiseksi kaiuttimeksi The Arc pelaa hyvin saksalaisella tyylillä.
Accustic Arts Proline MK3
Stuttgartin kupeesta, Mercedes Benzin ja Porschen kotikonnuilta tulee 1998 perustettu ja Suomessa vähemmälle huomiolle jäänyt Accustic Arts. Ennen audioalalle astumista firma hankki kokemusta äänitysstudioista ja niiden vaatimustasoa vastaavista välineistä. Yrityksen historiikki viittaa siihen, että se on kunnostautunut eritoten elektroniikan valmistajana. Muun muassa japanilainen Stereo-lehti on noteerannut Accustic Artsin. Siihen eivät kaikki yllä, vaikka haluaisivatkin.
Kolmonen Proline MK3:n perässä kertoo kaiuttimen saavuttaneen kolmannen kehitystasonsa. Valmistajan mukaan kotelo (420 x 250 x 360 mm, 17 kg) on saatu tukevaksi käyttämällä erikoista puumassalevyä ja lukuisia koteloa jäykentäviä elementtejä. Proline MK3:lle on oma Stand I-MK3 –jalusta (1869 €).
180 millisen elementin (SEAS) kartio on kevyttä magnesiumia, ripustus “low loss”-kumia, vaiheplugi kromattua kuparia ja valettu runko sinkkiä. 27 mm:n tekstiilikalotin puhekela on hopealankaa, liittimet kullatut.
Jakosuotimessa on käytetty metallifilmikondensaattoreita ja ilmasydämisiä keloja. Jakotaajuudesta ei ole annettu tietoa, mutta päätellen siitä, että diskanttielementissä ei ole käytetty ferromagneettista nestettä, taajuus ei voi olla kovin matala.
Valmistaja korostaa tarkkaa elementtien yhteensovittamista. Se tarkoittaa, että vasemman ja oikean kaiuttimen taajuusvaste 45 - 28,000 Hz saa poiketa toisistaan enintään +/- 0.25 dB. Herkkyyttä valmistaja ei kerro, mutta vahvistinsuositus on vähintään 50 wattia kaiuttimen 4 Ω:iin. Kovin herkkä kaiutin ei liene.
Wilson Benesch The Arc
Wilson Benesh tunnetaan epätavanomaisista teknisistä ratkaisuistaan. Lähes tavaramerkiksi on tullut takaa kaareva, laskikuidusta ja metallista rakennettu kaiutinkotelo. Wilson Benesch esitteli tuon konseptin ensi kerran A.C.T.-kaiuttimessa 1990-luvun puolivälissä. Toinen WB:n kaiutinerikoisuus on Discovery, jonka vatsasta roikkuu toinen Isobarik-periaatteella toimivista bassoelementeistä.
Tilavuudeltaan Proline MK3:sta pienemmässä The Arcissa (10,5 L) on tuttu lasikuitukotelo ja sama 170mm:n Wilson Beneschin Tactic–elementti kuin Discoveryssa. 25mm:n tekstiilikalottikin on sama.
The Arcin kaksi refleksiaukkoa hengittävät vapaasti kaiuttimen pohjassa. The Arcin omassa jalustassa on tätä varten sopiva aukko. Tämä helpottaa kaiuttimen sijoittelua varsinkin pienemmässä tilassa. Jalustan kanssa kaiuttimen korkeus on 95 cm.
Tacticille on ensimmäisen asteen suodin, tekstiilikalotille toisen asteen jakotaajuuden ollessa 5 kHz. Jakosuotimessa kerrotaan olevan polypropyleenikondensaattoreita ja ilmasydämisiä keloja. Kaiutin on johdotettu hopeoidulla kuparipiuhalla. Taajuusvasteeksi valmistaja ilmoittaa (-3dB) 45 – 25 000 Hz, herkkyydeksi 88 dB (1m / 2.83V), nimellisimpedanssi 6 ohmia (minimi 4 ohmia) ja max SPL (1m) 111 dB.
Kuunnellen
Ensimmäinen kuuntelusessio tapahtui seuraavalla laitteistolla: Accustic Arts CD-Player I – MK3 (5499,00€), Audio Replas Ref Si-7000 SZ –välikaapeli (856,00€), TRI TRV-4SE –putkietuvahvistin (1899,00€), Homegrown Audio DNA –välikaapeli (710€), Accustic Arts Power I –MK2 –integroitu stereopäätteenä (5399,00€) ja Accustic Arts Premuim Line-MK2 -kautinkaapeli (1575,00€).
Verkkovirtaa suodatti Accustic Arts Power Strip 6 act., virtakaapeli CD-soittimelle oli niinimaen.comin Power Reference, vahvistimelle Acoustic Revive Power Reference ja esivahvistimelle Oyaide L/i50 EXs. Kuuntelut tapahtuivat Accustic Artsin kotikentällä, maahantuojan osittain akustoidussa kuuntelutilassa.
Proline MK3 oli kahdesta kirkassointisempi ja sillä tavalla myös paljastavampi, varsinkin diskantin alueella. Cembalo, metallikielinen akustinen kitara jne. ... Proline MK3 soi pikantimmin, terävämmin. Olisi kuitenkin väärin sanoa, että The Arc soi pehmeästi. Se ei soi pehmeästi, mattapintaisestikin se soi vain Proline MK3:n esillä olevaa diskanttia vasten. Oikea sana on huomiotaherättämätön.
The Arcilla on ovela luonne. Se aloittaa vaatimattomasti, mutta kasvaa kuuntelijaan kuuntelujen edetessä. Yksi syy tähän on, että The Arcin aavistuksen keskialuevoittoinen sointi vaikuttaa huolella viilatulta ja saumattomalta. Proline MK3 ei ole aivan yhtä tasainen. Saumattomuus ja positiivinen äänenväri – Proline MK3 on anteeksiantamattomampi – antavat The Arcin kuuntelulle miellyttävän jälkimaun.
Proline MK3:ssa on syvempi äänikuva, The Arcilla äänen painopiste on enemmän kaiuttimien välissä. On mahdollista, että tämäkin ominaisuus palautuu diskantin ja keskialueen erilaisiin painotuksiin kaiuttimien välillä.
Proline MK3 on kahdesta nopeampi toistaja, mutta jälleen kerran on syytä olla täsmällinen. Proline MK3 synnyttää mielikuvan äänen nopeudesta kaikella musiikilla, The Arc valikoivammin. The Arc ikään kuin korostaa ajoitusta nopeuden rinnalla.
Bassojen ulottuvuudessa molemmat kaiuttimet olivat melko tasaväkisiä, ehkä subjektiivisesti The Arcin soi 1/3 oktaavia ohuemmin. Molemmat kaiuttimet kykenivät kuitenkin hengittämään isollakin musiikilla. Eikä bassotoiston puhtaudessakaan ollut suurta eroa. Proline MK3 oli pykälän selkeämpi ja avoimempi keski-yläbassojen alueella kuin The Arc.
Jossakin vaiheessa systeemistä poistettiin TRI TRV-4SE –putkietuvahvistin ja Accustic Arts CD-Player I kytkettiin Accustic Arts Silver Line XLR –välikaapelilla (252,00€) suoraan Accustic Arts Power I-MK2 –integroituun. Muilta osin systeemi pysyi ennallaan.
Jostakin syystä tämä putketon laitteisto toimi paremmin molemmilla kaiuttimilla. Äänen ilmavuus ja läpikuultavuus hieman laski, mutta muuten soittoon tuli enemmän iloa. Erityisesti Proline MK3 piristyi muutoksesta. Tämän yhdistelmän kanssa pitää kuitenkin olla tarkkana. Kun kaikki musiikkinäytettä myöten osuu kohdalleen, ääni on hyvällä tavalla kuulas ja avoin.
Mutta kun äänitteellä on kirkasta äänimateriaalia, esitys saattaa yltyä hyökkääväksi. Yläpää tukkeutuu ja kuuntelusta tulee rasittavaa. Tämän kaiuttimen musikaalisuus perustuu siihen ideologiaan, että äänitteellä oleva musiikki luo kontaktin kuuntelijaan ja ääni ei osallistu siihen muuten kuin tuomalla kaiken aineiston ja informaation selkeästi esille. Niin sanottu äänen luonnonmukaisuus ei ole tässä kokonaisuudessa päällimmäinen murheenaihe, eikä tarvitse olla.
The Arc ei ole yhtä terävä-ääninen, mutta silti selkeä. Eräällä paljon käyttämälläni cembalo-näytteellä on kyky kuulostaa jokaisessa järjestelmässä hyvin erilaiselta, jopa siinä määrin, että musiikin tulkinta tuntuu muuttuvan äänen mukana. The Arc väisti tämän näytteen karikot ja antoi cembalon soida sille ominaisella kirkkaalla tavalla typistämättä esitystä pistäväksi metalliäänien seokseksi. Monenlainen musiikki toistui The Arcilla varsin sopusointuisesti.
Toinen paljon käyttämäni näyte sisältää vanhaa monikerroksista vokaalimusiikkia orkesterin säestyksellä. Näyte on erinomainen testi kaiuttimen kyvylle selvittää monimutkaista materiaalia puuroutumatta sekä tutkia eri rekisterien koherenssia. The Arc selvitti tämän näytteen keskialueen saumattomuutensa ansiosta hyvin ääntä kompressoimatta, mutta kyllä Proline MK3:n vapautuneeseen ilmapiiriinkin kuoromusiikkia mahtui.
Koska kumpikaan kaiuttimista ei ole erityisen lämminsointinen, voi syntyä houkutus oheiskalustolla kompensoida tätä ominaisuutta. Kannattaa olla kuitenkin tarkkana, että ei vesitä sitä selkeyttä, mikä kaiuttimien äänessä on ehdottomasti hyvää. Accustic Artsin laitepaketti toimi hyvin, joskin äärirajoilla, Proline MK3:n kanssa. Jos sen purkaa, se pitää tehdä taiten. The Arcin seuralaiseksi saattaisi sopia parhaiten puolijohdemaisesti soiva putkipeli.
Päätellen
Kuvaavaa tälle kokeilulle oli, että kaikenlaista musiikkia sisältävillä testilevyillä usein joka toisella näytteellä peukut nousivat ylös The Arcille, joka toisella Proline MK3:lle. Edes rytmi- vs. taidemusiikki -jaottelu ei erotellut mielekkäästi näitä kaiuttimia. Ehkä kuitenkin niin, että koko musiikin kenttää ajatellen Accustic Arts Proline MK3 on hieman valikoivampi kuin The Arc.
Entä se kuolemanlohko? Wilson Benesch The Arc ei ole enää uusi kaiutin. Siitä voi jo sanoa, että se kuuluu selviytyjiin ja kuuntelu osoitti, että menestys ei ole perusteeton. Accustic Arts Proline MK3 ei ole sekään aivan tuore tapaus, mutta ei niin laajasti koeteltu, että voisi tehdä yhtä pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
Sen epäintuitiivisen lopputuloksen tämä kokeilu – kuten Sonus Faber Cremona Auditor M - kokeilu sivulla 106 – tuotti, että jollakin osittain selittämättömällä tavalla nämä kaiuttimet tutuivat tarjoavan äänenlaatua, jota ei ole edullisemmissa kaiuttimissa. Se on mysteeristä, mutta sisäinen varmuus asiasta kasvaa näitä kaiuttimia pitempään kuunnellessa.
Onko ero 3500 euron tai 2000 euron tai edes 1000 euron arvoinen, on toinen asia ja jossakin mielessä myös toissijainen asia. Ne jotka haluavat highend-jalustakaiuttimen, maksavat siitä highend-hinnan. Ei se sen monimutkaisempaa ole.
Wilson Benesh The Arc, 4090 e (jalustalla)
Accustic Arts Proline MK3, 3999 e (ilma jalustaa)