Musical Rerences EM7

Musical Reference EM7 amp, the brainchild of Roger Modjeski, is built around two EM7s, a very special tube originally designed for large color televisions. "The vertical output amplifier is a single ended, class A amplifier with a gapped output transformer, cathode bias and high current capability.", describes Modjeski. The EM7 is both stable and linear enough to do the job in the context. And more efficient than DHTs.

The EM7 is a dual triode where the two sections are widely different by design (unlike more familiar 6SN7 and 6SL7 which are “twin triodes” where both sections are the same). The driver stage of MF amps is in the same bottle as the output tube (almost identical to the 6SL7 driver). The output stage is rated at 10 watts dissipation. The output section has a gain and output impedance almost identical to the 300B.

I found the MF EM7 power amp, Shindo Aurieges as a preamp, be rhythmically convincing. The amp really swung! In this regard the MF EM7 reminded me of my OTL power amps. An example: Miles Davis' Live-Evil, electronic jazz from his early years. The record is funky and rich in percussions and makes the body move, but only the MF EM7 and the good old Futterman OTL has made me dance.

The same recording reveals how strongly the amp conveys the feeling of the presence of the soloists on the stage, just like some best DHT SETs do. Three-dimensionality is not, however, as obvious as with some SETs, nor the latter's tonal richness. The amp clearly prefers articulation of numerous musical nuances over delineating spatial info. Also, the MF EM7 was somewhat dynamically constrained eg. when it came to massive classic music. In conclusion, this little modest box with two tubes proved to be a trustworthy companion both with respect to its ability to drive rather sensitive speakers and to its sound quality.

www.ramlabs-musicreference.com

The full review in Finnish

Voiko stereo single end triodi -putkipääte tästä enää yksinkertaisempi olla: yhdet otto- ja antoliittimet, virtakytkin, kolme muuntajaa, kaksi putkea, kourallinen komponentteja ja mustakantinen pieni pähkinäpuulipas?

Itse itselleni vastaten: eipä juuri. Music Reference EM7 nostaa käsitteen ”vaatimattomuus” aivan uudelle tasolle high fidelityn pullistelupainotteisella pelikentällä. Mutta miten on sen vaatimattomuuden kaunistavuuden kanssa? Mihin riittää minimalismi?

Mies Music Referencen takana on Roger Modjeski, pitkän linjan putkispesialisti, vahvistinsuunnittelija ja -valmistaja Yhdysvaltain keskilännestä, joka vuosikymmenet vuorovaihetoimisia koneita suunniteltuaan päätti ottaa työn alle yksinkertaisen SET-vahvaimen.

Projekti alkoi kuulokevahvistimena, mutta löydettyään mieleisensä putkityypin, Modjeski alkoikin kehitellä päätevahvistinta, jolla pääsisi edullisesti SET-soundin makuun herkillä kaiuttimilla. 6EM7-putken ominaisuudet ovat sen verran mielenkiintoiset, että alan miehellä syttyi oitis valo vintille sen spekseihin tarkemmin tutustuttuaan.

Alun perin 1960-luvulla väritelevisioiden pystypoikkeutus- ja vahvistustoimeen suunniteltu 6EM7 on kaksoistriodi, josta yhden ja saman lasikuvun alta löytyvät niin legendaarisen 6SN7:n kuin – hehkutustapaa lukuun ottamatta - lähes 300B:nkin ominaisuudet. Toisin sanoen esi- ja pääteasteiden tarvitsema tavara on yhdessä röörissä. Kätevää ja kytkentäpoliittisesti mainiota minimalismia. Vieläpä kukkaroystävällistä, sillä sovitetun 6EM7-parin hinta on noin 60 taalan kieppeillä.

A-luokassa, puolijohdetasasuuntauksella toimivan EM7:n putkien biasointi on automaattinen. Päätemuuntajat ovat Modjeskin omaa tuotantoa. Samoin 230 voltin verkkomuuntaja, jonka Roger ystävällisesti käämi omin käsin eurooppalaisen journalistin pyynnöstä.

Tehoa EM7:sta lähtee 250 V:n anodijännitteellä muutama watti kahdeksan ohmin kuormaan. Vahvistimen kumppaniksi on siten syytä valita keskimääräistä herkemmät kaiuttimet. Niitä tämän jutun kirjoittajalta löytyy esimerkiksi laajakaistojen muodossa. Itse asiassa törmäsin EM7:ään puolivahingossa etsiessäni maailmalta putkia 45-SET:tiin. Modjeski on myös putkikauppias, Ram Labs -otsikon alla.

Liikettä ja läsnäoloa lippaasta

Soittorasiaa tai korulipasta muistuttavan EM7:n oheiskalusteiksi päätyivät luontevasti muutkin talosta löytyvät pienikokoiset laitteet: PS1 i ja Illusion 14 -etuvahvistin. Kuunteluissa käytetyt kaiuttimet – Shindo Lafite – olivat sentään keskikokoa.

EM7:n hämmentävin ja helpoimmin havaittava soinnillinen ominaisuus liittyi rytmiikkaan. Levy toisensa jälkeen kävi koekaniinina ja joka kerta sama tulos: hillitön svengi! Tässä suhteessa vahvistin muistuttaa enemmän kuin vähän kuulemiani päätemuuntajattomia masiinoita, joiden parissa olen päässyt kokemaan samantyyppisiä pidäkkeettömyyden hetkiä. Ilmeisesti Mr. Modjeski osaa käämiä päätemuuntajia, jotka läpäisevät musiikin aika-akselin tapahtumat luistavammin kuin tahmeammat lajitoverinsa.

Otetaan esimerkiksi Miles Davisin Live-Evil -tupla sähköjazzin varhaisilta vuosilta. Funkahtavana ja perkussiopitoisena levy saa aikaan kroonisen keinuntareaktion myös hallussani olevilla muilla SET- ja vuorovaihevahvaimilla. Tanssiaskelia olen kuitenkin ottanut vain EM7:n ja Futterman OTL:n tahtiin.

Samainen äänite, joka ei ole mikään varsinainen audiofiiliherkku, paljastaa myös toisen pikkupäätteen parhaista puolista. Osa levyn materiaalista on livenä siepattua ja ajan hengessä häpeämättömän lähimikitettyä melskettä, jota ei ole edes yritetty etäännyttää efektilaitteiden avulla. EM7 ei anna kuulijalle mitään mahdollisuuksia päästä karkuun stagella sieluaan purkavia pelimanneja. Se tuuppaa tämän eturiviin ottamaan vastaan sen, mitä muusikoilla on annettavaa. Läsnäolon tuntu on lievästi ilmaistuna vahva ja kuuntelun elämyksellisyys sen myötä korkeata luokkaa.

Hyvissä uutisissa vielä pitäytyäksemme: vaikka EM7 ei ole varsinainen tilaihme tai äänitteiden avartaja, se pureutuu musiikin rakenteisiin ja soittajien tekemisiin keskimääräistä kursailemattomammin. Stemmalaulannan tarkkuus, ajoitusten täsmällisyys ja fraseerauksen yksilölliset piirteet, kaikki ovat kuin tarjottimella kiinnostuneen tutkia. Vahvistimen avulla pääsee ikään kuin zoomailemaan haluamaansa musiikillista nyanssia. Jopa niin, että paikoin pongailu alkaa haitata kokonaisuuksien hahmottamista, - jos sille antaa vallan.

On niitäkin alueita, joilla EM7 joutuu tunnustamaan vajavaisuutensa. Se ei single end triode -koulukuntaisuudestaan huolimatta ole soinnilliselta sävyrikkaudeltaan tai äänen maisemointikyvyltään järisyttävän jalostunut kapine. Tästä todisteena vaikkapa hiukan koruton ja kuivakanpuoleinen näkemys ECM-jazzista Manu Katchen Playgroundin muodossa. Kahden puhaltajan, pianon ja kompin helpposulatteinen tunnelmointi soi nätisti keinahdellen, mutta ei tavoittanut sitä ilmavaa kolmiulotteisuuden tuntua, joka on levymerkin tuotannoille ominaista.

Klassisen orkesterimusiikin massiivisuuden välikappaleena EM7 toimi tehoreserveihinsä nähden yllättävän hyvin, mutta kun oli tarve suoriutua äärimmäisistä dynamiikan vaihteluista, iski päälle hienoinen ahdistus. Kamarimusiikki hoitui sen sijaan intiimisti ja – tunteella.

Kantti kertaa kantti

Sen puolen vuoden aikana, mikä meni ensisavuista tämän tarinan kirjoittamiseen, Modjeski on kasvattanut entry-level -sarjaansa samankaltaiseen koteloon työstetyllä etusella ja astetta tehokkaammalla pääteversiolla. Kuunteluissa kivaksi ja kulkevaiseksi osoittautuneen EM7:n kaveriksi olisi siten saatavilla nykyään muitakin samanhenkisia kapineita: kokonainen lipasto. Ei hullumpi  vaihtoehto Kaukoidän krominkiiltoiselle kansanhifille.

Pitemmälle putkien maailmassa ehtineille Music Referencellä on tarjota 45-triodilla silattu, hieman kookkaampi kantikas, joka noudattelee sekin Modjeskin uusvaatimattoman ulkoisen olemuksen linjoja. Kahden putken tähden niin ikään.

www.ramlabs-musicreference.com